valokaapeloinnit

Valokaapelointi tarkoittaa tiedon siirtämistä valon avulla optisten kuitujen kautta. Optinen kuitu koostuu ydinkerroksesta (core), kuorikerroksesta (cladding) sekä lisäsuojuksista. Valo pysyy kuidussa, kun se heijastuu rajapinnan kautta jatkuvasti, mikä mahdollistaa pitkät siirtomatkat ja suuren kaistanleveyden. Tämä tekniikka on keskeinen osa nykyaikaista tele- ja dataverkkoa.

Kuitu koostuu yleensä lasi- tai muovista valmistetusta ytimestä, jonka ympärillä on kuorikerros sekä lisäsuojuksia. Päätteet ja liittimet (esim. SC, LC, ST tai FC) mahdollistavat yhteydet verkon pisteestä toiseen. Liitokset voidaan tehdä fusion-splicingillä, jossa kuidut liitetään yhteen, tai mekaanisella splicingillä. Asennuksessa kiinnitetään huomiota taivutussäteisiin, vedon hallintaan sekä oikeisiin liitäntöihin.

Kuituja on pääasiassa kahta tyyppiä: single-mode-kuitu ja multimode-kuitu. Single-mode siirtää valoa yhdellä tilalla ja soveltuu pitkien etäisyyksien sekä suurten kaistanleveydet vaativiin verkkoihin. Multimode tukee useampaa tilaa ja soveltuu yleensä lyhyempiin etäisyyksiin sekä datakeskustoimintoihin.

Valokaapeloinnin etuja ovat suuri kaistanleveys, pieni signaalihäviö pitkien matkojen yli sekä immuniteetti sähkömagneettiselle häiriölle. Kaapeli on kevyt ja pienikokoinen, ja sitä voidaan käyttää sekä ulko- että sisätiloissa. Haasteina ovat kustannukset verrattuna kuparikaapelointiin, asennuksen vaativuus sekä liitäntöjen huolellisuus.

Käyttökohteita ovat tele- ja internetverkot, datakeskukset sekä kotiin johtavat verkot (FTTH). Valokuitua hyödynnetään myös PON-, DWDM- ja muissa korkean kapasiteetin järjestelmissä. Standardeja määrittävät ITU-T, IEC ja ISO. Testauksessa käytetään OTDR-tekniikkaa sekä attenuaatiotietoja ja liitäntöjen testauksia.