ultraäänikuvaus

Ultraäänikuvaus on lääketieteellinen kuvantamismenetelmä, joka hyödyntää korkeataajuista ääniaaltoa. Transduktori lähettää äänipulsseja ja vastaanottaa niiden heijastuneet ääniaallot eli ekot. Saatu signaali käsitellään ja muunnetaan reaaliaikaiseksi kuvasarjaksi, jossa kudosten rakenne ja liikkeet näkyvät harmaan sävyin. Eri kudosten akustiset ominaisuudet aiheuttavat heijastuvuuseroja, joiden perusteella muodostuu kuvan kontrasti.

Peruskuvauksessa käytetään 2D-harmaasävykuvaa, mutta lisäksi on Doppler-tekniikoita veren virtauksen arvioimiseksi. Väri-Doppler värikoodaa veren virtauksen sekä suunnan että nopeuden, kun taas spektralidoppler näyttää virtausnopeuden ajan funktiona. Edistyneempiä muotoja ovat 3D/4D-kuvantaminen sekä kontrasti-ultraäänikuvaus, jossa injektoitu kontrasti parantaa joidenkin rakenteiden näkyvyyttä.

Käyttökohteita ovat muun muassa obstetriikka ja gynekologia (raskausseuranta, sikiön kehitys), vatsanpeitteiset elimet (maksa, sappirakko, haima, munuaiset), virtsatiet sekä sydän (ekokardiografia) ja suurten verisuonten Doppler-kuvantaminen. Lisäksi ultraäänikuvausta käytetään pehmytkudosten ja nivelten tutkimuksessa sekä ohjausmenetelmissä, kuten biopsian tai nesteen tyhjennyksen aikana.

Turvallisuus ja rajoitukset. Ultraäänikuvaus ei käytä ionisoivaa säteilyä, joten se on yleisesti turvallinen sekä potilaalle että sikiölle. Toistuvaa tai pitkään jatkuvaa altistusta tulisi kuitenkin harkita ja noudattaa ALARA-periaatetta. Rajoituksia ovat esimerkiksi tekniikan riippuvuus, artefaktit (kuten speckle-virheet ja varjot), sekä huono kuva heikentämien tai ilmatiiviiden rakenteiden helppo muoto.