tähtilinnoitukset

Tähtilinnoitukset ovat 15.–18. vuosisadan eurooppalaisia linnoituksia, joiden pohjapiiri muodostaa tähtimäisen kuvion ja joissa on ulkonevia bastioneita kulmissa. Tämä muotoilun tarkoitus oli parantaa sekä tykinkuulutusta että puolustuksen tehokkuutta: bastionit tukevat toisiaan, mahdollistavat ristiin suuntautuvan tulen ja tekevät hyökkäyksen vaikeammaksi. Rakenteessa korostuvat lisäksi useat lisäosia, kuten ravelinit, tenailles sekä glacis ja vallat, jotka yhdessä luovat suojattuja lähitykkiä hyökkäystä vastaan.

Tyypillisiin osiin kuuluvat ulkonevat bastionit sekä niiden välinen sisälinnoitus, glacis sekä vallijoukot. Näiden muodostelma mahdollisti laajan tulen kantaman sekä pakotti hyökkääjän liikuttamaan joukkojaan ja käyttämään kiertotietä, mikä vaikeutti lähestymistä suojatuilta sijoilta.

Historia ja kehitys: tähtilinnoitukset kehittyivät renessanssin Euroopassa vastauksena uudenlaiseen tykistökäyttöön. 1600-luvulla ranskalaiset suunnittelijat, erityisesti Sébastien Le Prestre de Vauban, kehittivät systemaattisen lähestymistavan trace italienne -linnoituksiin, ja idea levisi laajasti Eurooppaan. 18. vuosisadalla tyyliä käytettiin yhä laajasti, vaikkakin teknologian kehittyessä uusien aseiden muodot alkoivat heikentää sen etuja.

Esimerkkejä: Palmanova Italiassa (1593–1600) on usuallisesti mainittu tähtilinnoitusten klassikkona; Fort Bourtange Alankomaissa (1593–1597) sekä Suomenlinna Helsingissä (1748–55) ovat tunnettuja maamme ajasta säilyneitä tähtilinnoituksia.

Nykyisin tähtilinnoitukset nähdään pääosin historiallisina nähtävyyksinä ja opetuksellisina esimerkkeinä vanhasta sotilasarkkitehtuurista; ne kuvaavat aikansa sotilaallisen suunnittelun muotoa ja teknisiä ratkaisuja.