turvallisuuspolitiikkoihin

Turvallisuuspolitiikkoihin viittaa politiikan tekijöiden ja päättäjien kokonaisuus, joka vastaa valtion turvallisuusjärjestelmän suunnittelusta, kehittämisestä ja toimeenpanosta. Siihen kuuluu sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka että sisäisen turvallisuuden ja kriisinhallinnan näkökulmat. Turvallisuuspolitiikka koskee sekä puolustusta, kriisinhallintaa, rajavalvontaa ja terrorismin vastaisia toimia että kyber-, energian- ja sietokykykysymyksiä sekä kriittisten infrastruktuurien suojaamista.

Tyypillisiä toimijoita ovat hallitus ja sen alaiset ministeriöt (esimerkiksi ulko- ja turvallisuus-, puolustus- sekä sisäministeriö), eduskunta sekä erilaiset turvallisuutta käsittelevät ministerivaliokunnat. Lisäksi viranomaiset kuten puolustusvoimat, poliisi, tiedustelu- ja turvallisuusviranomaiset sekä valtiovarain- ja oikeusviranomaiset ovat keskeisessä roolissa. Tutkijat, kansainväliset kumppanit ja yleisö voivat vaikuttaa politiikan muotoutumiseen esimerkiksi arvioimalla uhkakuvia, kustannuksia ja oikeudellisia rajoja.

Prosessi etenee usein politiikan asialistan asettamisesta ja priorisoinnista lainsäädäntöjen ja suunnitelmien valmisteluun, päätöksentekoon hallitus- ja parlamentaarisella tasolla sekä toteutukseen ja seurantaan. Riskien arviointi, skenaariosuunnittelu sekä kustannus-hyötysuhteiden analyysit ovat tyypillisiä keinoja toimenpideehdotusten valossa. Turvallisuuspolitiikkain liittyy aina myös arvoihin ja perusoikeuksien suojeluun sekä läpinäkyvyyteen ja vastuullisuuteen liittyviä haasteita.

Kansainvälinen yhteistyö on olennainen osa turvallisuuspolitiikkaa: maiden välinen tiedonvaihto, yhteiset harjoitukset, liittoutumat ja standardien yhteensovittaminen auttavat torjumaan rajat ylittäviä uhkia ja vahvistavat kollektiivista turvallisuutta.