tuntohäiriöistä

Tuntohäiriöt tarkoittavat aistinvaraisen toiminnan poikkeamia. Niihin voi liittyä hypoestesia (tuntoarvon väheneminen), hyperestesia (lisääntynyt herkkyys), anesthesia (tuntoaistin puuttuminen), parestesia (piikittävät, kihelmöivät tai polttavat tuntemukset) sekä dysestesia (epänormaali tuntemus). Oireet voivat olla paikallisia tai yleisempiä, ja ne voivat johtua sekä ääreishermoston että keskushermoston toimintahäiriöistä.

Yleisimmät syyt ovat diabetesperäinen polyneuropatia, alkoholin käyttö tai ravitsemukselliset puutokset (esim. B12), toksiset aineet sekä autoimmuuniset hermosairaudet (esim. CIDP). Myös hermojuonien puristumat (kämmen- tai rannenivelen alueen carpal tunnel -oireyhtymä), radikulopatiat sekä selkärangan sairaudet sekä keskushermoston tilat kuten aivohalvaus tai MS voivat aiheuttaa tuntohäiriöitä.

Diagnoosi perustuu potilaan historiaan ja neurologiseen tutkimukseen sekä tarpeen mukaan laboratoriokokeisiin (verensokeri/HbA1c, B12, kilpirauhasarvot) ja immuunitoiminnan tutkimuksiin. Nerve conduction studies ja EMG auttavat erottamaan polyneuropatian ja radikulopatian. Jos epäillään keskushermoston syytä, käytetään kuvantamistutkimuksia kuten MRI. Joissakin tapauksissa voidaan tehdä lisätestejä ravitsemuksen, myrkkyjen tai infektioiden kartoittamiseksi.

Hoito tähtää sekä taustalla olevan syyn hoitoon että oireiden lievittämiseen. Neuropaattista kipua voidaan yrittää gabapentinoideilla, duloksetiinilla tai trisyklisillä antidepressanteilla sekä paikallisilla valmisteilla. Fyysinen terapia, käyttötarpeiden ohjaus ja turvallisuustoimenpiteet (esim. jalkojenhoito diabeetikoilla) tukevat toimintakykyä. Ennuste riippuu syystä: jotkut tilat paranevat, toiset voivat olla pysyviä. Akuuttiin tai selvästi uusineeseen keskushermoston oireisiin hakeudutaan välittömästi lääkäriin.