toimintatutkimia

Toimintatutkimus on osallistuva tutkimus- ja kehittämismenetelmä, jonka tavoitteena on sekä parantaa käytäntöjä että tuottaa yleistä ja käytännönläheistä tietoa. Siinä tutkijat ja käytännön toimijat työskentelevät yhdessä tunnistaen ongelmia, suunnitellen toimia, toteuttaen muutoksia ja arvioiden vaikutuksia. Keskeistä on, että oppiminen tapahtuu käytännön kontekstissa ja että kaikki osapuolet jakavat vastuun tutkimusprosessista.

Historian ja käsitteellisen taustan mukaan toimintatutkimus sai alkunsa 1940–1950-luvuilla Kurt Lewinin johtamassa tutkimuksessa, ja sitä on kehitetty edelleen erityisesti koulutuksessa, sosiaalissa työssä ja organisaatioiden kehittämisessä. Suomessa sekä kansainvälisesti toimintatutkimusta käytetään esimerkiksi koulun kehittämisessä, kaupungin hallinnossa ja yhteisöprojekteissa, joissa muutoksista pyritään sekä käytännön parannuksiin että teoreettiseen ymmärrykseen.

Menetelmällisesti toimintatutkimus perustuu toistuviin tutkimusjaksoihin, joita kutsutaan kehittämis- tai syklijaksoiksi. Jokaisessa syklissä – suunnittelu, toiminta, havainnointi, reflektointi – tiedonkeruu ja päätöksenteko ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa. Aineistoja kerätään muun muassa kenttämuistiinpanojen, haastattelujen, ryhmäkeskustelujen, dokumenttien ja artefaktien kautta. Rooli on usein fasilitoiva: tutkija auttaa ryhmää tekemään näkyväksi oletuksia, kokeilemaan ratkaisuja ja oppimaan kokemuksesta.

Toimintatutkimuksella tuotetut tulokset ovat käytäntöä parantavia muutoksia, sekä osallistujien että tutkimuksen kannalta relevanttia osaamista ja teoreettista näkökulmaa. Hyödyt liittyvät kontekstisidonnaisuuteen ja osallistavaan oppimiseen, mutta prosessi voi olla aikaa vievä ja herättää haasteita esimerkiksi tulosten yleistettävyydessä ja valtasuhteissa.