tekstiilikuitujen

Tekstiilikuitujen perusominaisuudet määrittävät tekstiilien käytettävyyden ja tuntuman: ne ovat ohuita, pitkiä säikeitä, jotka muodostavat langat ja lopulta kankaat. Kuitujen ominaisuudet määräytyvät niiden kemiallisesta koostumuksesta, kuidun pituudesta ja valmistusprosessista. Kuituja voidaan luokitella luonnonkuituihin ja synteettisiin kuituihin.

Luonnonkuituja ovat esimerkiksi puuvilla, pellava, hamppu sekä villa ja silkki. Puuvilla on pehmeä ja erittäin imukyvä; villa tarjoaa lämpöeristystä ja kosteudenhallintaa; silkki on kevyt ja kiiltävä. Pellava ja hamppu ovat usein vahvoja ja kestävät kulutusta. Luonnonkuitujen ominaisuudet riippuvat kuidun lähteestä sekä viljelyn tai karjanhoidon olosuhteista.

Synthetiset ja semi-synthetiset kuidut ovat pääosin polymeeripohjaisia. Yleisimmät ovat polyesteri, polyamidi (nylon) ja akryyli, sekä viskoosi, joka on semi-synteettinen kuitu cellulose-pohjainen. Näiden kuitujen etuja ovat korkea lujuus, muotoutumiskyky ja usein edullinen tuotanto, mutta niillä on ympäristövaikutuksia kuten mikromuovien muodostuminen ja fossiilisten polttoaineiden käyttö.

Käytännössä tekstiilikuitujen tarkoituksena on muokata kankaan ominaisuuksia, kuten pehmeyttä, lämmöneristystä, kosteudenhallintaa, kestävyyttä ja joustavuutta. Niitä käytetään laajasti vaatteissa, sisustuksessa, teollisissa sovelluksissa sekä komposiiteissa. Tekstiilikuitujen kehitys keskittyy kestävämpiin tuotantoprosesseihin ja kierrätettäviin kuituihin.