tartuntaketjuihin

Tartuntaketjuihin tarkoitetaan epidemiologiassa sitä, miten infektiivinen taudinaiheuttaja siirtyy henkilöstä toiseen tai eläimestä ihmiseen. Ketjuja tarkastelemalla voidaan ymmärtää, miten tartunta leviää ja miksi sietämättömyys ja altistuminen muuttuvat ajan myötä. Jokainen tartunnan saanut voi toimia seuraavana tartunnan lähteenä, jolloin ketju jatkuu.

Ketjuun liittyvät klassisesti useat linkit: taudinaiheuttaja, varasto tai reservoria (missä taudinaiheuttaja säilyy), poistumistie (taudinaiheuttajan ulosmeno ihmisestä/eläimestä), tartuntareitti (tapa, jolla tauti siirtyy), pääsyportti (tartunnan sisäänmeno) ja herkkä/tai alttius yksilö tai populaatio. Ketju katkeaa, kun jokin linkki estyy tai kun vastaan tulevat tekijät eivät salli siirtymistä (esimerkiksi immuunivaste, rokotuskattavuus tai hygienia).

Ymmärrystä tartuntaketjuista hyödynnetään yleisesti taudinaiheuttajien torjunnassa ja seurannassa. Esimerkkejä katkaisukeinoista ovat rokotukset, yksilöiden eristäminen tai karanteeni, kontaktien jäljitys ja testaus sekä hygienia- ja ympäristötoimet. Julkinen terveys voi lisäksi muotoilla strategioita, jotka vähentävät herkän väestön määrää ja estävät uusien kontaktien syntyä.

Tartuntaketjujen tarkastelu on keskeistä sekä paikallisessa että laajemmassa sairauksien seurannassa. Käsitettä käytetään kuvaamaan sekä yksittäisiä tilanteita että laajempia epi-driamien malleja, joissa torjuntaedut syntyvät useiden linkkien hallinnasta samanaikaisesti.