tarttumattomuus

Tarttumattomuus tarkoittaa pintaan tarttuvan aineen vaikeaa tai mahdotonta sitoutumista. Käsite viittaa sekä luonnollisiin että käsiteltyihin pintoihin, joiden ominaisuudet estävät tai lieventävät kiinnittymistä esimerkiksi nesteisiin, ruokiin, pölyyn tai muihin kiinnittyviin aineisiin. Tarttumattomuus on tärkeä ominaisuus monilla aloilla, kuten keittiöpinnoitteissa, teollisten prosessien muottilaatoissa sekä lääketieteellisissä ja elintarviketeollisuuden laitteissa.

Perimmäiset mekanismit perustuvat pintaan vaikuttaviin tekijöihin. Matalampi pintajännitys sekä sileä, aukotonta rakennetta vähentävät tartuntapinta-alaa. Lisäksi kemiallinen epäherkkyys ja kulutusta kestävä, reagoimaton pinta auttavat estämään kiinnittymistä. Usein tarttumattomuus saavutetaan erikoispinnoitteilla, kuten fluoropolymeereillä (esim. PTFE, FEP, PFA), silikonipinnoitteilla sekä keraamisilla pinnoitteilla, jotka alentavat fyysistä ja/tai kemiallista tartuntavoimaa.

Käyttökohteita ovat muun muassa keittiöiden non-stick-pinnat, muottien ja koneteollisuuden vapautuspinnoitteet sekä lääketieteellisten laitteiden ja elintarviketeollisuuden komponentit, joissa tarttuminen voi heikentää suorituskykyä tai puhdistettavuutta. Pinnoitteiden valinnassa huomioidaan käyttöolosuhteet, kestokyky sekä mahdolliset turvallisuus- ja ympäristövaikutukset.

Mittaaminen ja kestävyysarviointi perustuvat esimerkiksi kontaktikulman mittauksiin, irrotus-/vapautusvoimamittauksiin sekä kuluvuuden ja kulumisen seurauksiin pitkittäisissä testeissä. Tarttumattomuus ei ole ikuista: pinnoitteet voivat kulua, naarmuuntua tai menettää suorituskykyään erityisissä olosuhteissa; korkeat lämpötilat voivat rikkoa joidenkin pinnoitteiden vakauden. Yleisesti tavoite on löytää tasapaino suorituskyvyn, kestävyyden ja kustannusten välillä.