taivutuksilla

Taivutuksilla on suomalaisen kieliopin keskeinen käsite, jolla tarkoitetaan sanojen taivutusta – niiden muodon muuttumista eri kieliopillisten kategorioiden ilmaisemiseksi. Suomen kielessä taivutus ilmenee suurimmaksi osaksi sanan lopun muuttumisena, jolloin sama sana saa erilaisia muotoja riippuen esimerkiksi sijasta, luvusta tai kielikontekstista. Taivutus kattaa myös persoonan, aikamuodon ja muun morphologisen varustuksen, joten sanojen loput koodittavat lauseen rakennetta ja merkitystä.

Käytännössä taivutus tarkoittaa sitä, miten sanaan yhdistetään pääte- tai sisäisiä muutoksia, jotta sen suhteet toisiin sanoihin ja lauseen osiin voidaan ilmaista ilman tiukkaa sanajärjestystä. Tämä tekee suomen kielestä synteettisen kielen: merkitys syntyy sekä sanan vartalosta että sen pääteistä. Taivutukset voivat tarvita myös vartalon ääntämyksen muutoksia, jolloin esimerkiksi vokaalivaihtelut voivat vaikuttaa taivutukseen.

Esimerkki: sanalle talo voidaan taivuttaa useilla tavoilla, kuten nominatiivi talo, genetiivi talon, partitiivi taloa sekä inessiivi talossa. Näiden muotojen avulla lauseen subjekti, omistus, määrällinen merkitys sekä paikan ja olemisen suhde ilmaistaan ilman erillisiä prepositioita. Suomen taivutusten laajuus on keskeinen osa sen oppimista ja ymmärtämistä.

Termiä taivutuksilla käytetään myös kuvaamaan sitä, että jokin ilmiö tai ilmaisu tapahtuu tai muuttuu inflectioiden kautta, eli loppujen avulla. Tämä korostaa, että kielen merkitys rakentuu pääasiassa sanojen taivuttamisen kautta.

---