sähkönegatiivisuuden

Sähkönegatiivisuus on kemiallinen ominaisuus, joka kuvaa atomin kykyä vetää puoleensa sidoselektroneja kovalenttisessa sidoksessa. Se on suhteellinen mitta, eikä absoluuttinen arvo. Mitä korkeampi sähkönegatiivisuusarvo, sitä voimakkaammin atomi vetää elektroneja puoleensa. Sähkönegatiivisuus vaihtelee jaksollisessa järjestelmässä siten, että se kasvaa jaksosta toiseen oikealle ja ryhmästä toiseen ylöspäin. Fluorilla on korkein sähkönegatiivisuusarvo, kun taas alkalimetalleilla on matalimmat.

Sähkönegatiivisuus vaikuttaa merkittävästi kemiallisen sidoksen luonteeseen. Jos kahden atomin sähkönegatiivisuusero on suuri, sidos on todennäköisesti polaarinen kovalenttinen tai jopa ioninen. Tällöin elektroneja vetävä atomi saa osittaisen negatiivisen varauksen ja vähemmän elektronegatiivinen atomi osittaisen positiivisen varauksen. Jos sähkönegatiivisuusero on pieni tai olematon, sidos on epäpolaarinen kovalenttinen, jossa elektronit jakautuvat tasaisesti atomien kesken.

Pauliningin asteikko on yleisimmin käytetty tapa määrittää sähkönegatiivisuusarvot. Linus Pauling kehitti sen alun perin vuonna 1935. Muita asteikkoja, kuten Mullikenin ja Allred-Rochowin asteikot, on myös olemassa, mutta Paulingin asteikko on edelleen laajalti käytössä sen yksinkertaisuuden ja hyvän korrelaation vuoksi todellisten sidosten polaarisuuksien kanssa. Sähkönegatiivisuuden ymmärtäminen auttaa ennustamaan molekyylien rakennetta, reaktiivisuutta ja fysikaalisia ominaisuuksia.