Sähkönegatiivisuus

Sähkönegatiivisuus on kemiallinen ominaisuus, joka kuvaa atomin kykyä vetää puoleensa sidoselektroneja kovalenttisessa sidoksessa. Se on suhteellinen mitta, ja sen arvo vaihtelee alkuaineittain. Mitä korkeampi sähkönegatiivisuusarvo, sitä voimakkaammin atomi vetää sidoselektroneja puoleensa. Sähkönegatiivisuus ei ole suoraan mitattavissa oleva ominaisuus, vaan se on johdettu erilaisista mittauksista, kuten sidosten dissosiaatioenergioista.

Linus Paulingin kehittämä sähkönegatiivisuusasteikko on yleisimmin käytetty. Tällä asteikolla fluori on sähkönegatiivisin alkuaine, saaden arvon 4,0. Vastaavasti cesium ja frankium ovat vähiten sähkönegatiivisia, niiden arvojen ollessa noin 0,7. Jaksollisessa järjestelmässä sähkönegatiivisuus yleensä kasvaa oikealle ja ylöspäin. Tämä johtuu siitä, että atomin ytimen positiivinen varaus kasvaa ja etäisyys uloimmista elektroneista pienenee.

Sähkönegatiivisuusero kahden atomin välillä kovalenttisessa sidoksessa määrittää sidoksen poolisuuden. Jos ero on suuri, sidos on polaarinen kovalenttinen, jossa elektroneja vetävä atomi saa osittaisen negatiivisen varauksen ja elektroneja luovuttava atomi osittaisen positiivisen varauksen. Jos ero on hyvin pieni tai olematon, sidos on pooliton kovalenttinen. Jos sähkönegatiivisuusero on riittävän suuri, voi muodostua ionisidos, jossa elektroni siirtyy kokonaan toiselle atomille. Sähkönegatiivisuudella on merkitystä monien kemiallisten ilmiöiden, kuten reaktiivisuuden ja molekyylien ominaisuuksien ymmärtämisessä.