suvaitsevaisuuteen

Suvaitsevaisuus tarkoittaa asennetta ja käytäntöä, jossa ihmiset hyväksyvät tai sietävät toisiaan erilaisten taustojen, uskontojen, ideologioiden, kulttuurien tai identiteettien vuoksi. Sen perusidea on, että jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä ja elää omaa elämäänsä ilman kohtuutonta syrjintää, kunnes toiminta loukkaa toista. Termiä voidaan tarkastella myös kielellisesti: suvaitsevaisuus on substantiivi, ja suvaitsevaisuuteen illatiivina viittaa kohti suvaitsevaisuuden tilaa tai päämäärää.

Suvaitsevaisuus ilmenee sekä yksilön asenteissa että yhteiskunnan rakenteissa. Se sisältää useita ulottuvuuksia: sosiaalisen suvaitsevuuden, jossa hyväksytään muiden erimielisyydet arjessa; poliittisen suvaitsevuuden, joka suojaa eri mielipiteiden ilmaisua; uskonnollisen suvaitsevuuden ja kulttuurisen suvaitsevuuden, jotka mahdollistavat erilaiset elämäntavat ja identiteetit.

Käytäntö ja lainsäädäntö ovat tukemassa suvaitsevaisuutta nykyaikaisissa demokratiassa. Historiallisesti suvaitsevaisuuden käsite on kehittynyt uskonnollisesta toleranssista kohti laajempaa pluralismia, joka korostaa ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja oikeusturvaa. Kansainvälisesti se on yhteydessä perustuslaillisiin vapauksiin sekä anti-syrjintä- ja ihmisoikeusnormeihin sekä EU- ja YK- asiakirjoihin.

Suvaitsevaisuuden paradoksaalisuus on usein esillä filosofiassa: liian suuri suvaitsevaisuus voi sietää myös epäoikeudenmukaisuutta tai väkivaltaa, mikä vaatii rajoja. Tällöin keskustelu kohdistuu siihen, milloin suvaitseminen ei enää suojele toisten oikeuksia ja miten yhteiskunta määrittelee sietämisen rajat.