sukupuuttoa

Sukupuutto tarkoittaa tilaa, jossa tietyn lajin kaikki yksilöt kuolevat ja laji ei enää esiinny luonnossa. Kun viimeinen elossa oleva yksilö kuolee, laji katsotaan kuolleeksi. Sukupuutto voi olla alueellista tai maailmanlaajuista: alueellinen sukupuutto tarkoittaa sitä, että laji katosi kokonaan tietyltä esiintymisalueelta, mutta voi yhä esiintyä muualla; maailmanlaajuinen sukupuutto tarkoittaa, että laji on kokonaan kadonnut.

Sukupuuton ilmiö jakautuu taustasukupuuttoon ja massasukupuuttoon. Taustasukupuutto on jatkuva, pieni-askelinen katoaminen, joka tapahtuu luonnollisesti ajan myötä. Massasukupuutto puolestaan on lyhyessä ajassa tapahtuva, laaja-alainen lajien katoaminen, jossa suuri osa haitta- tai tilastollisesti suuria määriä lajeja katoaa kerralla.

Sukupuuttoon johtavat syyt ovat sekä luonnollisia että ihmisen toiminnasta johtuvia. Luonnollisia syitä ovat esimerkiksi ilmastonmuutokset, tulivuorenpurkaukset ja asteroidien törmäykset, jotka voivat muuttaa elinympäristöjä radikaalisti. Ihmisen toiminta on nykyisin merkittävä tekijä: elinympäristöjen tuhoutuminen ja hajaantuminen, ylikäyttö, saastutus, vieraslajit sekä ilmastonmuutoksen kiihtyminen uhkaavat monia lajeja nopeammin kuin luontaiset sopeutumisreaktiot pystyvät niihin vastaamaan.

Esimerkkejä historiallisista sukupuutosta ovat esimerkiksi Dinopuutarun lopullinen häviäminen noin 66 miljoonaa vuotta sitten, dodo ja suuret miljoonien-merimääräisten lajirimiäisten katoamiset. Nykytilanteessa uhanalaisia ovat muun muassa vaquita-sinnikkialueen lajit sekä useat amphibian- ja kasvinsyöjälajit, joilla on kroonisia ongelmia taudin, vieraslajien ja elinympäristöjen muutosten vuoksi.

Sukupuuton tutkijoiden ja suojelijoiden keskeinen tavoite on estää lisäsukupuuttoja sekä palauttaa häviäviä ekosysteemejä. Tutkimus painottuu biodiversiteetin tuntemiseen, elinympäristöjen turvaamiseen ja Laajojen toimien, kuten perusluonnon suojelemisen ja kestävyyskysymyksiin vastaamisen, kehittämiseen.