standardiepävarmuutta

Standardiepävarmuus on mittaustuloksen epävarmuuden mittayksikkö, joka kuvaa hajontaa ja kertoo, kuinka hyvin tulos edustaa todellisuutta. Se muodostuu kaikista mittausprosessiin vaikuttavista tekijöistä, kuten instrumentin tarkkuudesta, kalibroinnista, ympäristöolosuhteista ja mittausmenetelmän tilastisista ominaisuuksista. Standardiepävarmuus määritellään yleensä tilastisena jakaumana, jonka standardipoikkeama antaa todennäköisyyden mittaustuloksen oikealle arvolle.

Sen arviointi tapahtuu kahdella tavalla: Type A - tilastollisesti toistettujen mittausten analyysin perusteella; Type B - muulla tiedolla, kuten valmistajan teknisistä tiedoista, aiemmista kokemuksista ja kalibrointiraporteista. Yhdistetty standardiepävarmuus (uc) saadaan yhdistämällä yksittäiset standardiepävarmuudet neliösummana, olettaen niiden riippumattomuus. Mikäli epävarmuudet ovat korreloituneita, käytetään oikeita tilastollisia menetelmiä korrelaatioiden huomioon ottamiseksi.

Laajennettu epävarmuus U saadaan kertomalla uc kattavuuskertoimella k, tyypillisesti k = 2, jolloin luvun katsotaan vastaavan noin 95 prosentin luottamusväliä. Mittausarvo esitetään usein muodossa arvo ± U, eli tulos ja sen laajennettu epävarmuus. Standardiepävarmuus on osa mittausten epätarkkuuden yleistä ilmaisua. Se noudattaa GUM-ohjeistusta (Guide to the Expression of Uncertainty in Measurement) ja ISO-standardeja, kuten ISO/IEC 17025. Merkitys: se mahdollistaa epävarmuuksien vertailun ja tulosten yhdistämisen erilaisten mittausmenetelmien välillä.