silmälukemisen

Silmälukeminen tarkoittaa kykyä hakea merkityksiä kirjoitetusta tekstistä visuaalisella havaitsemisella. Se yhdistää aluksi visuaalisen tunnistamisen—kirjainten ja sanojen näkemisen—sekä myöhemmin kielellisen käsittelyn, kuten sanaston pääsyn, syntaksin ja semantiikan tulkinnan. Silmälukeminen kehittyy lapsuudessa ja muodostaa lukutaidon perustan.

Lukeminen etenee normaalisti silmien liikkeiden kautta: katse pysähtyy lyhyesti eri kohtiin tekstissä (fixaatio), siirtyy nopeasti seuraavaan kohtaan (sakkadi), ja toisinaan palataan takaisin aiemmin nähtyyn (regressio). Parafoveaalinen näköalueen hyödyntäminen nopeuttaa lukua, ja lukijan tavoitteena on yhdistää visuaalinen informaati A:n avulla sanojen ja lauseiden merkitys. Tekstin luettavuuteen vaikuttavat fontti, riviväli, kappalejako ja kontrasti sekä tekstin aiheen ja rakenteen tuttuus.

Silmälukemiseen vaikuttavat lisäksi kielen ominaispiirteet, lukijan kieli- ja sanastotieto sekä yleinen lukutaidotaso. Eri kielet voivat vaatia erilaisia prosesseja: muun muassa kognitiivinen kuormitus, morphologinen monimutkaisuus ja ortografia vaikuttavat lukunopeuteen ja ymmärrykseen. Häiriöt, kuten lukivaikeudet, voivat heikentää sekä dekoodaatiota että tekstin ymmärtämistä.

Koulutuksessa silmälukemisen kehittäminen kattaa nopean ja tarkkaavan lukutoiminnan harjoittelun, tekstin asettelun ja näkyvyyden optimoinnin sekä sanelemien interventioiden hyödyntämisen lukutaidon tukemiseksi. Tutkimuksessa silmälukemista mitataan usein silmään kohdistuvilla mittauksilla, kuten fixation- ja saccadiometsityksillä, sekä lukutestien ja ymmärrystasojen arvioinnilla.