siitepölyjen

Siitepölyt ovat kasvien lisääntymiseen osallistuvia mikrogametiöiden hiukkasia, joita muodostuvat pölytinien (antherien) mikrosporangioissa. Siitepölyhiukkasen uloin kerros on eksine, sisempi kerros on intine. Siitepölyhiukkaseen tavallisesti kuuluu vegetatiivinen solu sekä generaattorisolu, joka jakaantuu kahdeksi siittiösoluksi pölytyksen aikana; angiospermeillä generaattorisolu erilaistuu kahdeksi siittiösoluksi.

Siitepöly leviää ilmavirtojen mukana tai eläinperäisesti. Tuulipölytykseen sopeutuneet lajit tuottavat suuria määriä kevyitä hiukkasia, jotka kulkevat pitkiä matkoja, kun taas eläinperäinen pölytys houkuttelee pölytysasiakkaita, kuten pölyttäjiä. Pölytyksen tapa vaikuttaa siitepölyjen levinneisyyteen, muotoon ja kukinta-aikaan. Monissa lajeissa suurin osa allergisoivista siitepölyistä on tuulipölytteisiä.

Siitepöly voi aiheuttaa allergisia reaktioita, kuten nuhaa, sidekalvotulehdusta sekä astmaa. Allergian riski riippuu yksilöstä sekä siitä, millaista siitepölyä ilmassa on. Suomessa yleisimpiä allergisoivia lajeja ovat heinät (Poaceae), koivu (Betula) ja leppä (Alnus); lisäksi Artemisia (mugwort) ja Ambrosia artemisiifolia voivat aiheuttaa oireita.

Palynologia on siitepölyn ja sienten muotojen sekä kokojen tutkimusta. Siitepölyä käytetään lajintunnistukseen, ilmastohistoriaan sekä arkeologiaan liittyvissä tutkimuksissa. Pölyanalyyseja hyödynnetään myös allergiakartoituksissa ja ympäristömonitoroinnissa.

Yhteenvetona siitepölyt ovat sekä biologisesti keskeisiä kasvien lisääntymiselle että merkittäviä ympäristö- ja terveysdatan lähteitä sekä tutkimuksessa että käytännön havainnoinnissa.