semiootikassa

Semiootiikka on tiede, joka tutkii merkkejä ja merkityksen muodostumista sekä sitä, miten merkitykset välittyvät ja tulkitaan kulttuurissa. Se tarkastelee sekä kielen että kuvien, esineiden ja rituaalien tuottamia merkkejä sekä niitä käytäntöjä, joilla ihmiset rakentavat ja jakavat ymmärrystä ympäristöstään.

Historian juuret ovat sekä Ferdinand de Saussuren kielitieteellisessä ajattelussa että Charles Peircen signimallissa. Saussuren mukaan merkki koostuu kahdesta osasta: signifieristä eli ilmentymästä ja signifiedistä eli merkityssisällöstä. Peirce esitti kolmitahoisen signin mallin: representamen, objekti ja interpretant, sekä jako ikoniksi, indeksiksi ja symboliksi. 20. vuosisadalla semiotiikka laajeni ja syveni keskusteluissa kuten Roland Barthesin, Umberto Econ ja Juri Lotmanin työssä, jotka käsittelivät kulttuurin merkitysjärjestelmiä, mielipidettä sekä visuaalista ja massamediaan liittyvää analyysiä. Nykykäsityksessä semiootiikka huomioi myös multimodaalisuuden sekä digitaalisten kontekstien merkityksen.

Käytännössä semioottinen analyysi tutkii, miten merkit muodostavat merkityksiä teksteissä, kuvissa, mainonnassa tai arkipäiväisissä käytännöissä. Keskeisiä käsitteitä ovat signi, merkkijärjestelmä, konnotaatio, denotaatio sekä koodit, syntagma ja paradigma. Semiootiikan työskentelytavat ovat monitieteisiä: ne yhdistävät kielitieteen, kulttuuri- ja media­tutkimuksen sekä visuaalisen analyysin.

Sovelluksina semiootiikka rikastuttaa käsitteellistä tulkintaa ja auttaa ymmärtämään, miten eri kontekstit muovaavat viestejä sekä miten viestinnän merkitys muuttuu eri yleisöissä ja tilanteissa.