semanttiikassa

Semanttiikassa viitataan semantiikan tieteelliseen alaan. Semantiikka tutkii merkityksiä kielessä, merkeissä ja kommunikaatiossa sekä sitä, miten merkitykset rakentuvat sanoista ja lauseista ja miten konteksti vaikuttaa tulkintaan. Keskeisiä tutkimusaiheita ovat sanamerkitys (lexical semantics), lauseiden merkityksen muodostuminen (koostumuksellinen ja formaali semantiikka) sekä totuuslausekkeiden ehtojen ja todellisuuden välinen suhde (truth-conditional semantics). Pragmatiikka käsittelee merkityksen käytännön asetteluja kontekstissa, mutta liittyy tiiviisti semantiikkaan.

Nykyaikainen semantiikka juontaa juurensa filosofian, logiikan ja kielitieteen perinteistä. Tärkeimpiä vaikuttajia ovat Frege, Tarski, Russell ja Montague, joiden työ yhdistää kielen ja logiikan formalisoituun mallintamiseen. Suomalaista semantiikan tutkimusta tehdään yliopistoissa, ja se on usein yhteistyötä kognitiotieteen ja tietojenkäsittelyn kanssa.

Tutkimusmenetelmät vaihtelevat formaaleista malleista tilastollisiin ja koneoppimiseen perustuvin menetelmin. Malliteoreettiset lähestymistavat ja lambda-kalkyli kuvaavat merkityksen rakennetta, kun taas distributional-semantikka hyödyntää suuria tekstiaineistoja merkitysten oppimiseen.

Sovelluksina semantiikkaa hyödynnetään luonnollisen kielen käsittelyssä, konekäännöksessä, tiedonhankinnassa ja tekoälyn kielitehtävissä. Semantiikan käsitteiden tarkat määritelmät ja käytännön sovellukset vaihtelevat tutkimussuuntauksittain, mutta yhteisenä tavoitteena on ymmärtää, miten merkitys syntyy ja miten sitä voidaan mallintaa ja hyödyntää.