sanastonpiirteissä

Sanaston piirteissä tarkoitetaan kielen sanaston ominaisuuksia, sen laajuutta, rakennetta ja käyttöä. Tämä näkökulma tarkastelee, miten sanoja kerätään, millaisia muotoja ne saavat ja miten niiden merkitykset sekä yhteydet toisiinsa muodostuvat.

Sanaston peruskomponentteja ovat perusmuodot (lemma) sekä niiden taivutusmuodot, johdannaiset ja yhdyssanat. Sanastoa laajennetaan uusilla sanoilla sekä sananmuodostuksilla, jotka syntyvät johdannosten, lainasanojen sekä yhdistelmäsanojen kautta. Kielen sanasto on järjestetty lemman ympärille ja sanaluokkiin, kuten substantiiveihin, verbeihin, adjektiiveihin ja pronomineihin.

Semanttisesti sanasto sisältää sanojen merkityksiä, polyseemian sekä suhteita kuten synonyymi- ja antonymiayhteyksiä. Kollokaatio ja idiomaattiset ilmaukset kuvaavat, miten sanat yhdistyvät luonnollisesti toisiinsa ja millaisia kertovia merkityksiä ne voivat kantaa konteksissa.

Frekvenssi ja käyttö jakautuvat epätasaisesti: pieni osa sanoista esiintyy erittäin usein, kun taas suuri osa on harvinaisia. Tämä vaikutelma näkyy sekä yleisessä kielenopetuksessa että teknisissä sovelluksissa, kuten tekstianalyysissä ja kieltä teknologian avulla käsittelevissä järjestelmissä.

Lainasanat ja kielireunojen kontaktit vaikuttavat sanaston koostumukseen. Laina- ja kaltaiset ilmiöt sekä vierasperäisten muotojen integrointi muokkaavat piirteitä; lainat usein tuovat sekä uusia merkityksiä että sointia.

Tutkimuksessa sanaston piirteitä selvitetään suurten tekstikorpora- ja sanakirjadataan avulla. Frekvenssi-, kollokaatio- ja etymologiaselvittelyt tukevat sekä yleistä kielitaitoa että kieliteknologiaa, kuten luonnollisen kielen käsittelyä ja käännöstekniikkaa.