säteilyympäristöissä

Säteilyympäristö viittaa kaikkiin niihin säteilyn lähteisiin ja olosuhteisiin, joille ihminen tai ympäristö altistuu. Tämä sisältää sekä luonnolliset että keinotekoiset säteilylähteet. Luonnollisia säteilylähteitä ovat esimerkiksi kosminen säteily Maan ilmakehän yläosista ja maaperästä peräisin oleva radioaktiivisuus, kuten uraani, torium ja radon. Keinotekoisia säteilylähteitä syntyy esimerkiksi lääketieteellisissä toimenpiteissä, kuten röntgenkuvauksissa ja sädehoidoissa, sekä teollisissa sovelluksissa ja ydinvoimaloissa.

Säteilyaltistuksen arviointi on tärkeää terveys- ja turvallisuusnäkökohtien vuoksi. Säteily voi olla ionisoivaa tai ei-ionisoivaa. Ionisoiva säteily, kuten gammasäteily, röntgensäteily ja alfasäteily, on riittävän energeettistä irrottamaan elektroneja atomeista ja molekyyleistä, mikä voi vahingoittaa soluja ja DNA:ta. Ei-ionisoiva säteily, kuten radioaallot ja mikroaallot, ei yleensä ole riittävän energeettistä aiheuttamaan ionisaatiota, mutta voi silti aiheuttaa lämpövaikutuksia tai muita biologisia reaktioita.

Säteilyympäristöjen seuranta ja hallinta ovat keskeisiä säteilyriskien minimoimiseksi. Kansainväliset ja kansalliset viranomaiset asettavat raja-arvoja säteilyannoksille ja valvovat altistumista eri ympäristöissä. Työpaikoilla, joissa esiintyy säteilyä, noudatetaan tarkkoja turvallisuusmääräyksiä henkilöstön suojaamiseksi. Myös yleisön altistumista luonnollisille ja keinotekoisille säteilylähteille pyritään rajoittamaan. Säteilyturvallisuus perustuu annosrajoihin ja riskien arviointiin.