säteilyrajoja

Säteilyrajoilla tarkoitetaan ionisoivan säteilyn altistumisen enimmäisarvoja, joita sovelletaan sekä yksilöihin että väestöön. Niiden tarkoituksena on suojata terveyttä ja ympäristöä haitalliselta säteilyriskiltä. Rajoja määritellään sekä työperäisen altistumisen että yleisön altistumisen tilanteisiin, sekä erilaisiin erityistilanteisiin ja käyttötarkoituksiin.

Mittayksiköt ja periaatteet: Altistumista kuvataan ensisijaisesti efektiivisellä annoksella sievert (Sv), joka huomioi säteilyn aiheuttaman riskin eri kudoksille. Absorboitu annos mitataan graylla (Gy). Käytännössä rajoitukset perustuvat effektiivisiin annoksiin ja noudattavat ALARA-periaatetta eli aina pyritään pitämään altistus mahdollisimman pienenä.

Työperäinen versus yleisönaltistus: Yleisölle tarkoitettu vuosittainen rajoitus on tyypillisesti pienempi kuin työntekijöille. Kansainväliset suositukset ovat esittäneet esimerkiksi noin 20 mSv vuodessa, keskimäärin viiden vuoden jaksolla, sekä enintään 50 mSv yhdellä vuodella työntekijöille; yleisölle raja on noin 1 mSv vuodessa. Erityistilanteissa, kuten raskaana olevien työntekijöiden kohdalla, on käytössä lisävarotoimet sikiönaltistuksen minimoimiseksi.

Sääntely ja käytäntö: Kansainvälisiä ohjeita antavat ICRP ja IAEA, ja EU/Euratom sekä kansalliset viranomaiset toimeenpanevat suojelutoimet. Suomessa vastaa säteilyturvallisuus STUK, ja toimijat noudattavat ALARA-periaatetta sekä annosteraportointia, seurantaa ja riskinarviointia.

Käytännössä säteilyrajoja valvotaan dosimetrien avulla, työ- ja ympäristöaltistuksen seurantamenetelmillä sekä suunnitelmallisella riskienhallinnalla, joka pyrkii minimoimaan säteilyvaikutukset sekä työntekijöille että yleisölle.