sähkönegatiivisimpia

Sähkönegatiivisuus on kemiallinen ominaisuus, joka kuvaa atomin kykyä vetää puoleensa sidoselektroneja kovalenttisessa sidoksessa. Mitä suurempi sähkönegatiivisuus on, sitä voimakkaammin atomi vetää elektroneja. Tämä ilmiö on keskeinen ymmärrettäessä kemiallisten sidosten luonnetta ja molekyylien polarisuutta.

Sähkönegatiivisuus on suhteellinen mitta, eikä sitä voida mitata suoraan kokeellisesti. Sen sijaan sitä arvioidaan erilaisilla asteikoilla, joista tunnetuin on Paulingin asteikko. Paulingin asteikolla fluori on sähkönegatiivisin alkuaine, jolla on arvo 3.98. Tämän jälkeen tulevat happi (3.44), kloori (3.16) ja typpi (3.04). Alimmilla sähkönegatiivisuusarvoilla ovat alkalimetallit, kuten cesium (0.79) ja fransuumi (0.7).

Sähkönegatiivisuuden vaihtelu jaksollisessa järjestelmässä noudattaa tiettyjä trendejä. Sähkönegatiivisuus kasvaa jaksossa vasemmalta oikealle ja ryhmässä ylhäältä alas. Tämä johtuu siitä, että atomien ytimen positiivinen varaus kasvaa vasemmalta oikealle, vetäen elektroneja voimakkaammin, ja elektronikuorten etäisyys ytimestä kasvaa ryhmässä ylhäältä alas, vähentäen ydinvarauksen vaikutusta uloimpiin elektroneihin.

Kun kaksi atomia, joilla on erilainen sähkönegatiivisuus, muodostavat sidoksen, elektroneja ei jaeta tasaisesti. Sähkönegatiivisempi atomi vetää elektroneja lähemmäs itseään, mikä luo sidokseen osittaisen negatiivisen varauksen ja toiselle atomille osittaisen positiivisen varauksen. Tämä johtaa poolisen kovalenttisen sidoksen muodostumiseen. Sähkönegatiivisuuden ero sidoksessa määrittää sidoksen poolisuuden suuruuden.