rytmihäiriödiagnostiikassa

Rytmihäiriödiagnostiikassa tarkoitetaan lääketieteellisiä menetelmiä, joilla tunnistetaan ja arvioidaan sydämen rytmihäiriöitä. Rytmihäiriöt ovat tiloja, joissa sydämen sähköinen toiminta poikkeaa normaalista, mikä voi johtaa epäsäännölliseen sykkeeseen tai epätavalliseen sykkeen tahtiin. Diagnostiikka on tärkeää, koska rytmihäiriöt voivat olla oireettomia tai aiheuttaa vakavia oireita, kuten huimausta, pyörtymistä tai jopa sydänpysähdystä.

Diagnostiikan perusmenetelmä on sydämen sähköinen tutkimus, kuten elektrokardiografia (EKG). EKG tallentaa sydämen sähköisen aktiivisuuden ja auttaa havaitsemaan rytmihäiriöiden tyypit, kuten eteisvärinän, kammion takykardian tai sinussolmun toimintahäiriöt. EKG on nopea ja yleisesti saatavilla oleva tutkimus, joka suoritetaan yleensä klinikalla tai sairaalassa.

Jos rytmihäiriö ei ilmene EKG:llä, voidaan käyttää pitkäaikaistallennuksia, kuten Holterin tallenninta tai event-monitoria. Holterin tallennin on pieni laite, joka kiinnitetään potilaan rintaan ja tallentaa sydämen toimintaa 24–48 tuntia. Event-monitori on laite, joka tallentaa sydämen toiminnan vain, kun potilas itse aktivoi sen oireiden yhteydessä. Nämä menetelmät auttavat havaitsemaan rytmihäiriöt, jotka eivät ilmene tilapäisesti.

Lisäksi rytmihäiriöiden diagnosoimiseen voidaan käyttää sydämen ultraääntä (ekokardiografiaa), joka arvioi sydämen rakenteita ja toimintaa. Joissakin tapauksissa tarvitaan invasiivisempia tutkimuksia, kuten elektrofysiologista tutkimusta (EFI), jossa sydämeen asetetaan katetrit tutkimaan sähköistä toimintaa tarkemmin. EFI on tärkeä diagnoosimenetelmä monimutkaisissa rytmihäiriöissä, kuten kammiovärinässä.

Diagnostiikan tavoitteena on määrittää rytmihäiriön tyyppi, syy ja riski potilaalle. Tämän perusteella lääkäri voi suunnitella hoidon, joka voi sisältää lääkitystä, rytmihäiriölaitteen asennusta tai leikkausta.