ruokaomavaraisuutta

Ruokaomavaraisuus tarkoittaa sitä, missä määrin alue tai maa pystyy turvaamaan ruokahuoltonsa kotimaisella tuotannolla ja resursseilla ilman tuontia kaloreiden ja välttämättömien ravintoaineiden osalta. Se liittyy ruokaturvaan ja resilienssiin, erityisesti toimituskatkoihin, hintavaihteluihin sekä geopoliittisiin riskeihin. Arviointi kohdistuu kansallisesti, alueellisesti tai kotitalouksittain ja painottuu usein perusruokiin.

Suomen kontekstissa ruokaomavaraisuudella tähdätään vakaaseen pääsyyn perusruokiin kuten viljoihin, perunaan, maitotalouteen, lihaa sekä vihanneksiin ja hedelmiin. Kotimainen maatalous tukee maaseudun työllisyyttä, aluekehitystä ja ekosysteemipalveluita, mutta tuotanto riippuu ilmastosta, maaperästä ja veden saatavuudesta sekä talouden kannattavuudesta.

Indikaattoreihin kuuluvat kotimaisen tuotannon osuus kulutuksesta avainperusruoissa, kalorinen omavaraisuus sekä tuontien arvo. Lisäksi huomioidaan varastointi-, jalostus- ja logistiikkakyvyn turvallisuus ja liiketoiminnan resilienssi.

Keinoja ruokaomavaraisuuden parantamiseen ovat viljelysmaan laajentaminen siellä missä mahdollista, viljelyn monipuolistaminen ja maaperän terveyden edistäminen, pien- ja perhetilojen tukeminen sekä paikallisten ruokaketjujen kehittäminen. Tärkeitä ovat varastointi- ja jalostuskapasiteetin vahvistaminen, investoinnit ilmastokestävyyteen sekä koulutus, tutkimus ja innovaatiot. Kaupunkilaisten ja lyhyiden toimitusketjujen rooli kasvaa erityisesti alueilla, joissa tuotanto on monimuotoista.

Haasteina ovat ilmastonmuutos, maankäytön kilpailu, taloudellinen kannattavuus ja hintavaihtelut sekä tasapaino omavaraisuuden ja erikoistumisen välillä. Globaali riippuvuus sekä ympäristörajoitteet edellyttävät politiikkaa, joka huomioi kuluttajien mieltymykset sekä kustannukset ja kestävyyden.

Politiikkakehys sisältää sekä EU- että kansalliset strategiat, jotka voivat asettaa tavoitteita, tukia ja rahoituksen maatalouden kehittämiselle, ruokaketjujen resilienssille sekä tutkimukselle. Ruokaomavaraisuuden tavoitteet ovat edelleen keskustelun aiheena, sillä suurempi omavaraisuus voi parantaa resilienssiä mutta vaikuttaa tuotteiden valikoomaan ja hinnoitteluun.