romanisaatiot

Romanisaatiot ovat kirjoitusjärjestelmiä, joiden avulla teksti tai puhe muunnetaan latinalaisiin kirjaimiin. Niitä käytetään kielissä, joissa ei käytetä latinalaisia aakkoksia, kuten kiinaksi, japaniksi, koreaksi, arabiaksi sekä kyrillisiin ja devanagariin kirjoitettaviin kieliin. Romanisaatioiden tarkoituksena on helpottaa kieltä ymmärtämistä, tiedon jakamista ja digitaalista käsittelyä sekä kansainvälistä viestintää.

Romanisaatiot voidaan jakaa translitterointiin eli kirjainten kirjaimelliseen vastavuoroiseen siirtämiseen toiseen kirjoitusjärjestelmään sekä transkription eli äänteelliseen kuvaamiseen, jossa kirjoitus vastaa kieltä ääntäen. Translitterointi pyrkii säilyttämään alkuperäisen kirjoitusjärjestelmän kirjaimet ja on usein palautettavissa; transkriptio kuvaa äännettä, eikä välttämättä ole palautettavissa alkuperäiseen kirjoitusasuun.

Merkittäviä järjestelmiä ovat esimerkiksi kiinan Hanyu Pinyin; japanin Hepburnin järjestelmä (sekä Kunrei-shiki); korean Revised Romanization of Korean; kyrillisten kielten ISO 9 ja ALA-LC; arabian DIN 31635 ja BGN/PCGN; persian ISO 233; devanagari IAST ja ISO 15919; kreikka ISO 843; thai RTGS. Näitä käytetään eri sovelluksissa ja kieliyhteisöissä, mikä heijastuu myös käytännön valinnoissa.

Ei ole yhtä yleistä standardia; eri aloilla ja maissa suositaan erilaisia suosituksia ja taulukoita, kuten ALA-LC sekä ISO-standardeja. Käyttökohteita ovat sanakirjat, kartat, kirjastopalvelut sekä tietokanta- ja hakujärjestelmät, kieliteknologia ja opetustyö. Haasteita ovat nimien oikea kirjoitus- ja ääntämiskanava, yhteensopivuus eri järjestelmien välillä sekä diakriittien säilyttäminen.