Translitterointi

Translitterointi on kirjoitusmerkkien muuntamista yhdestä kirjoitusjärjestelmästä toiseen siten, että alkuperäisen tekstin kirjainten muoto ja järjestys säilyvät mahdollisimman hyvin. Kyse ei ole käännöksestä, jossa merkkien kieli muuttuu; translitterointi keskittyy kirjoitusmerkkeihin ja usein myös oikeakirjoitukseen. Translitterointi voi olla palautettavissa, jos käytössä on hyvin määritelty järjestelmä.

Translitterointi eroaa transkriptiosta. Transkription tarkoitus on kuvata puhuttua kieltä ja äänteitä, kun taas translitterointi siirtää kirjain- tai merkkijärjestelmästä toiseen. Eri kielten välillä translitterointi kohdistuu etenkin kirjoitusjärjestelmien väliseen siirtoon, ei ääntämisen arvaamiseen. Käytännössä translitterointia tarvitaan nimeämisessä, karttojen ja arkistojen merkitsemisessä sekä tietokantojen ja hakukoneiden yhteensovittamisessa.

Sovellukset ja standardit vaihtelevat kielestä toiseen. Cyrillic-kirjoitusjärjestelmän translitterointi latinalaiseen sisältää useita standardeja, kuten ISO 9, jotka pyrkivät olemaan yksiselitteisiä ja palautettavissa olevia. Myös Greek-, Arabic- tai kansainväliset bibliografiset järjestelmät tarjoavat omia translitterointisääntöjään. Usein maat tai organisaatiot valitsevat oman käytäntönsä, esimerkiksi passi- ja rekisterijärjestelmissä sekä kirjasto- ja tieteellisiä viitteitä varten.

Esimerkkejä: venäjän sana Москва translitteroidaan usein Moskva, eli tavallinen latinalainen muoto, ja suomalaisissa yhteyksissä tällaiset translitteroinnit ovat arkipäivää. Ελληνικά sana Αθήνα voi translitteroitua muotoon Athína tai Athina riippuen käytetystä järjestelmästä.

Haasteita ovat monimutkaiset äänteet, diakriittiset merkit sekä vastaavien merkkien puuttuminen toisessa kirjoitusjärjestelmässä. Lisäksi eri järjestelmien epäyhtenäisyys voi vaikeuttaa tietojen jakamista ja hakuja.