rikastukset

Rikastukset ovat prosesseja, joiden tavoitteena on lisätä hyödyllisen mineraalin pitoisuutta malmissa poistamalla epätoivottuja aineksia ja tuottamalla rikastettu koncentratti sekä sivutuotteina syntyvät jätteet. Termiä käytetään erityisesti kaivostoiminnassa, mutta se voi viitata myös uraanin rikastukseen ydinpolttoaineen tuotannossa.

Malmien rikastuksessa prosessi alkaa yleensä esikäsittelyllä, kuten murskauksella, jonka jälkeen materiaali käsitellään koon ja ominaisuuksien mukaan. Tämän jälkeen käytetään erilaisia erotusmenetelmiä: gravity separation (painonsekoitus), magneettinen erotus ja flotaatio sekä tarvittaessa sensoripohjainen lajittelu. Joissakin tapauksissa käytetään myös hydrometallurgisia lähestymistapoja, kuten liuotusta, riippuen malmin ominaisuuksista. Yleisimmät menetelmät perustuvat tiheys-eroihin, magneettisiin ominaisuuksiin ja mineraalien kelluvuuteen nestemäisessä faasissa, mikä mahdollistaa arvometallin erottamisen muusta kiviaineksesta. Rikastuksen lopputuotteen muodostavat rikastettu koncentratti sekä sivutuotteina syntyvät jätteet (tailings). Prosessin tehokkuus mitataan muun muassa pitoisuuden paranemisen ja kokonaispalautuman perusteella.

Rikastukset voivat viitata myös uraanin rikastukseen, jossa U-235:n osuutta lisätään luonnollisesta uraanista. Luonnollinen uraani sisältää noin 0,7 % U-235. Reaktorilaatuinen rikastus on tyypillisesti noin 3–5 % U-235, kun taas korkeampi rikastus soveltuu ydinalan tarkoituksiin ja voi ylittää 90 %. Rikastukset ovat tarkasti säädeltyjä ja niihin liittyy sekä turvallisuus- että kansainvälisiä lupakäytäntöjä.