resurssilähtöiseen

Resurssilähtöinen näkemys, englanniksi resource-based view (RBV), on strategisen johtamisen teoria, joka korostaa yrityksen sisäisiä resursseja ja kyvykkyyksiä kilpailuedun lähteenä. Keskeinen ajatus on, että yrityksen ainutlaatuinen resurssikokonaisuus – sekä aineelliset että aineettomat resurssit – määrittää sen suorituskyvyn ja kilpailukyvyn pidemmällä aikavälillä, ei pelkästään markkinoiden rakenteet. Teorian varhaisimmat muotoutumat ovat Birger Wernerfeltin (1984) ja myöhemmin Jay B. Barneyn (1991) työn kautta, joiden myötä käsitteestä tuli vakiintunut näkökulma strategian tutkimukseen.

Keskeiset periaatteet liittyvät resurssien luonteeseen ja niiden arvon varmistamiseen. Resurssit ovat usein firmauskollisia ja erottuvia, ja niitä voidaan luokitella aineellisiin (koneet, rahoitus, tilat) sekä aineettomiin (brändi, patentit, osaaminen, yrityskulttuuri, verkostot). Kilpailuetua syntyy, kun resurssit ovat arvoltaan hyödyllisiä, harvinaisia, vaikeasti jäljitettävissä ja organisaation toimintaan sitovia (VRIN-kriteerit; toimivampi muoto on VRIO, jossa on huomioitu organisaatio). Resurssilähtöinen näkökulma korostaa kyvykkyyksien, prosessien ja organisatoristen toimintatapojen roolia sekä niiden yhteistoimintaa, jonka kautta resurssit muuttuvat kilpailuetuiksi.

Kritiikit huomioivat, että malli voi olla staattinen ja vaikeasti operoitava käytännössä; syy-seuraussuhteiden osoittaminen ja dynaamisten kyvykkyyksien hyödyntäminen ovat tieteellisiä haasteita. Laajenna käsitteitä dynamiikkaan ja muutoskyvykkyyksiin (dynamic capabilities) Teecen ja muiden tutkimusten myötä.

Sovelluksena resurssilähtöinen näkemys ohjaa esimerkiksi resurssien inventointia, osaamisen kehittämistä, immateriaalisten arvojen hallintaa sekä strategisia investointeja ja yritysjärjestelyjä, joissa pyritään vahvistamaan kilpailuetua pitkällä aikavälillä.