refaktorointiin

Refaktorointiin viittaa ohjelmistokehityksen käytäntö, jossa koodin rakennetta parannetaan ilman, että sen ulkoista käyttäytymistä muutetaan. Tavoitteena on lisätä luettavuutta, ylläpidettävyyttä ja laajennettavuutta sekä vähentää teknistä velkaa. Refaktorointia käytetään erityisesti silloin, kun koodi on hankalasti ymmärrettävää, sisältää toistuvia rakenteita tai kun halutaan helpottaa tulevaa kehitystä ja testattavuutta.

Prosessi alkaa hyvän testikannen varmistamisesta: testien tulee olla kattavat siten, ettei muutoksilla ole odottamattomia vaikutuksia. Sitten kohteita valitaan pienissä erissä, tehdään pieniä muutoksia, suoritetaan testit ja koodikatselmointi. Tavoitteena on säilyttää ulkoinen käytös muuttumattomana. Tyypillisiä lähestymistapoja ovat koodin nimeäminen parantaminen, toiminnallisuuden erottaminen (extract method, extract class), koodin siirtäminen (move), kapselointi sekä monimutkaisuuden vähentäminen, esimerkiksi replace conditional with polymorphism.

Työkaluina käytetään usein IDE:n refaktorointityökaluja sekä versionhallintaa ja staattisia analyysityökaluja. Hyödyllisiä mittareita ovat muun muassa lukukelpoisuus, modulaarisuus ja koodin monimutkaisuus; testien kattavuus kertoo refaktoroinnin etenemisestä.

Refaktoroinnin pääedut ovat parempi ylläpidettävyys, pienemmät virheriskit tulevissa muutoksissa ja nopeampi kehitystyö pitkällä aikavälillä. Riskejä ovat regressiot, väärin kohdistetut muokkaukset sekä ylimitoitettu refaktorointi, joka voi hidastaa lyhyellä aikavälillä. Hyvä käytäntö on toteuttaa refaktorointi pienin askelin ja testata jatkuvasti.