reaktiokäyttäytymiseen

Reaktiokäyttäytyminen on käyttäytymisen muoto, joka syntyy pääasiassa ulkoisiin tai sisäisiin ärsykkeisiin annetun reaktion tuloksena. Se on usein välitöntä ja automaattista, mutta siihen voi sisältyä myös kognitiivista tulkintaa sekä oppimisen kautta muotoutuvaa säätelyä. Reaktiokäyttäytyminen eroaa proaktiivisesta, tavoitteellisesta toiminnasta, jota ohjaavat tarkoitukset ja suunnitelmat.

Keskeisiä alatyyppejä ovat refleksit eli nopeasti käynnistyvät vasteet, habituointi ja herkistyminen sekä klassinen ja operantti ehdollistuminen. Refleksit ovat automatisoituja vasteita, jotka tapahtuvat pienellä tai ei ollenkaan tietoisen harkinnan sävyttämänä. Habituointi tarkoittaa toistuvan ärsykkeen reagoinnin vähenemistä. Herkistyminen on päinvastainen ilmiö, jossa ärsykkeen toistuessa vaste voimistuu. Klassinen ehdollistuminen muuttaa neutraaleihin ärsykkeitä liitettyjä vasteita yhdistämällä niitä toisiinsa liittyviin ärsykkeisiin. Operantti ehdollistuminen puolestaan muokkaa käyttäytymistä palkkioiden tai rangaistusten kautta.

Neurobiologisesti reaktiokäyttäytyminen perustuu sensorimotoriseen prosessointiin sekä emotionaaliseen ja kognitiiviseen arviointiin. Amygdala ja etuotsalohkon alueet osallistuvat tunnekeskeisiin reaktioihin, kun taas kognitiiviset alueet vaikuttavat harkintaan ja säätelyyn.

Sovelluksia ovat muun muassa turvallisuuskäytännöt, ergonomia, kliininen psykologia sekä koulutus, joissa ymmärrys reaktiokäyttäytymisestä auttaa ennakoimaan ja muokkaamaan käyttäytymistä. Tutkimuksessa reaktiokäyttäytymistä arvioidaan usein reaktioaikakokein sekä fysiologisilla mittauksilla, kuten sykkeen ja hengitysnopeuden muutoksilla sekä ihon sähkönjohtavuuden vaihteluilla.