rasvakiinnityksen

Rasvakiinnitys tarkoittaa biokemiassa post-translatoimista modifikaatiota, jossa proteiineihin kovalenttisesti kiinnittyy lipidiryhmiä. Nämä hydrophobic-ryhmät lisäävät proteiinien affiniteettia solukalvoja kohtaan ja ohjaavat proteiinien sijaintia sekä toimintaa solussa.

Yleisimmät rasvakiinnityksen muodot ovat myristoylaatio (myristoyyliryhmä lisätään N-terminaaliseen glysiiniin), palmitoylaatio (palmitoyyliryhmä cysterisiin), sekä prenylaatio (farnesyyli- tai geranyylgeranyyliryhmät lisätään C-terminaalin CAAX-motiiviin). Jotkin proteiinit saavat myös glykosilfosfatidyyliinisen (GPI) kiinnityksen, jolla ne kiinnittyvät ulommalle solukalvolle. Lipidointi voi olla palautuvaa, erityisesti palmitoylaatio, mikä mahdollistaa dynaamisen siirtymisen kalvojen välillä.

Ras-proteiinit ovat tunnettu esimerkki rasvakiinnityksen tärkeydestä. Farnesyylointi (ja mahdollinen palmitoylaatio) kiinnittää Ras-proteiinit sisäkalvojen alueille, mahdollistaen relevantit vuorovaikutukset ja signaalin etenemisen. Rasvakiinnitys vaikuttaa myös proteiinien vakauteen, kuljetukseen ja vuorovaikutuksiin muiden proteiinien kanssa.

Merkittäviä sovelluksia ja terveysalaan liittyviä näkökohtia ovat muun muassa rasvakiinnityksen virheet, jotka voivat johtaa vääräanalysoituihin signaalireitteihin ja sairauksiin kuten syöpä. Lääkkeet on kehitetty estämään rasvakiinnitysentsyymejä, esimerkiksi farnesyltransferaasin toimintaa, haittaamaan onkogeenisten Ras-proteiinien oikeaa sijaintia.

Tutkimusmenetelmät rasvakiinnityksen selvittämiseksi sisältävät massaspektrometriaa, metabolisen merkkaamisen ja mutaatioanalyysit rasvakiinnityskohtiin.