rahamarkkinainstrumentit

Rahamarkkinainstrumentit ovat lyhytaikaisia velkainstrumentteja, joita käytetään rahamarkkinoilla rahoituksen ja likviditeetin hallintaan. Niiden eräpäivä on yleensä alle vuoden, ja ne tarjoavat korkeaa likviditeettiä sekä matalaa luottoriskiä verrattuna pitkäaikaisiin velkakirjoihin. Keskeisiä instrumenttityyppejä ovat valtion lyhytaikaiset velkakirjat (esim. valtion T-billit), yritysten kaupalliset paperit (commercial paper), talletustodistukset (certificate of deposit, CD) sekä repurchase-sopimukset (repo).

Näitä instrumentteja käytetään sekä julkisen että yksityisen sektorin rahavarojen hallinnassa että rahamarkkinarahastoissa, joissa ne tarjoavat käteisvarojen tuottoa pienellä riskillä. Sijoittajat koostuvat institutionaalisista sijoittajista, pankeista, yrityksistä sekä rahamarkkinarahastoista, jotka hakevat lyhytaikaista, hyvin likvidiä sijoitusta ja varman kassavirran hallintaa.

Riski rahamarkkinainstrumenteissa on yleisesti ottaen alhainen, mutta ne eivät ole nolla. Keskeisiä riskejä ovat luottoriski, korkoriski, likviditeettiriski ja reinvestointiriski. Hintaliikkeet seuraavat yleisiä korkoprosesseja, ja instrumenttien arvo voi muuttua markkinoiden likviditeetin mukaan.

Sääntely ja markkinat vaihtelevat maittain, mutta rahamarkkinainstrumenttien sääntelyyn kiinnitetään huomiota sekä luottokelpoisuuden että likviditeetin varmistamiseksi. Suomessa ja EU:ssa rahamarkkinainstrumenttien käyttö ja niihin liittyvä sääntely ovat tiukasti valvottuja, ja keskitytään tiedottamiseen sekä sijoittajien suojeluun.