radiotaajuushäiriöt

Radiotaajuushäiriöt ovat radio- ja mikroaaltoihin liittyviä häiriöitä, jotka heikentävät signaalin laatua, katkaisevat yhteyksiä tai aiheuttavat virheellistä toimintaa elektronisissa laitteissa. Ne voivat kohdistua sekä tele- ja tietoliikenteeseen että yksittäisten laitteiden toimintaan ja ne voivat ilmetä sekä vastaanotossa että lähetystoiminnassa.

Häiriöiden lähteet ovat sekä luonnollisia että ihmisen aiheuttamia. Luonnollisia tekijöitä ovat esimerkiksi ionosfäärin myrskyt, galaktinen taustasäteily ja sääilmiöt, kun taas ihmisperäisiä lähteitä ovat radiokanavien lähetykset, langattomat verkot (Wi‑Fi, Bluetooth), matkapuhelimet, sähkömoottorit sekä vaihtosuuntaajat ja muut sähköiset laitteet. Häiriöt voivat esiintyä radioduksisina (radiated) tai johdoissa kulkevina (conducted) ja ne voivat olla kapeakaistaisia, laajakaistaisia tai impulsseihin liittyviä.

Vaikutukset voivat näkyä heikentyneenä vastaanottona, virheellisinä tiedonsiirtoina, kuvan tai äänen häiriöinä sekä laitteen toiminnan epävarmuutena. Tavoitteena on vähentää häiriöitä ja parantaa elektromagneettista yhteensopivuutta (EMC).

Havaitseminen ja torjunta perustuvat sekä suunnitteluun että mittaukseen. Torjuntaan kuuluu asianmukainen suojaus, suodattimet, kunnollinen maadoitus sekä huolellinen kaapelointi ja piirilevyn layout. Kenttä- ja laboratoriotesteillä käytetään spektrianalysaattoreita, EMI-mittauksia ja kentän voimamittauksia.

Sääntely ja standardit ohjaavat häiriöiden määräämistä ja hallintaa. Kansainvälisesti keskeisiä ovat CISPR-standardi, EN 55022/55024 sekä FCC Part 15 ja Euroopan unionin RED-direktiivi. Näiden tavoitteena on minimoida ICT- ja radiojärjestelmien aiheuttamat sekä vastaanottavat että lähettävät häiriöt.