pölytyksestä

Pölytyksestä on kyse kasvien lisääntymisprosessista, jossa siitepöly siirtyy heteistä emiin (stigmalle). Siitepölyä kuljettavat erilaiset vektorit: biotiikan puolella usein hyönteiset, linnut tai lepakkot, ja abioottisessa pölytyksessä tuuli tai vesi. Pölytyksen olemus sekä tapahtumien ajoittuminen riippuvat lajista, kukkien rakenteesta ja ympäristöolosuhteista. Osa lajeista pölyttää itsensä (itsepölytys), toisilla on tavoitteena ristiöityminen, jossa siitepöly siirtyy toisen yksilön kukkaan.

Prosessi etenee yleensä siten, että siitepöly kiinnittyy stigmalle, jossa se alkaa itää ja siitepölyputki kasvaa pistilissä kohti munasolua. Tämän kautta siittiösolut kulkeutuvat munasolun luo, jolloin hedelmöitys tapahtuu. Hedelmöityksen myötä muodostuvat siemenet ja usein syntyy myös hedelmä, joka levittää seuraavan sukupolven siitepölyä.

Pölytyksellä on sekä ekologinen että taloudellinen merkitys. Monien viljelykasvien sato riippuu pölytyksestä, ja mehiläisten sekä muiden pölyttäjien väheneminen voi heikentää tuotantoa. Pölytyksen tehokkuuteen vaikuttavat kukkien ominaisuudet (väri, tuoksu, nektari) sekä ympäristön olosuhteet kuten lämpötila ja sään vakaus. Kasvit ovat kehittyneet erilaisiin pölytyssyndromeihin, jotka ohjaavat niiden miellyttämää pölytysjärjestelmää.

Pollinologia, tieteenala, tutkii näitä mekanismeja sekä pölytyksen vaikutuksia geneettiseen monimuotoisuuteen ja ekosysteemien toimivuuteen.