päästörajat

Päästörajat ovat ympäristöön vapautuvien päästöjen enimmäismääriä tai -pitoisuuksia, jotka tietyltä lähteeltä, kuten teollisuuslaitokselta, voimalaitokselta tai liikennevälineeltä, saa saavuttaa. Ne koskevat ilmaa, vettä ja maaperää ja ne määritellään ympäristölupien ehdoiksi sekä kansallisessa lainsäädännössä. Tarkoituksena on suojella ihmisten terveyttä ja ekosysteemejä sekä varmistaa tasapuoliset kilpailuedellytykset.

EU-tasolla tärkeä kehys on IED (Industrial Emissions Directive, 2010/75/EU), joka asettaa BAT-viitearvot ja velvoitteet luvanvaraisille päästöille. Suomessa ympäristönsuojelulaki ja siihen liittyvät lait sekä alueelliset viranomaiset (esimerkiksi AVI) huolehtivat päästörajojen asettamisesta ympäristölupa-asiassa sekä valvonnasta.

Päästörajat määräytyvät yleensä ottaen käytettävissä olevan teknologian, BAT:n sekä paikan ja laitoksen toiminnan erityisolosuhteiden mukaan. Ne voivat olla massapitoisuus- tai massamääräarvoja (esim. mg/m3, kg/h, t/a) sekä ajankohtaisia (esim. päivittäisiä tai tuntikohtaisia). Pyrkimyksenä on sekä teknisesti tarkoituksenmukainen päästöjen vähentäminen että luotettavat mittausmenetelmät, kuten jatkuvat päästöjen mittausjärjestelmät (CEMS) tai säännölliset näytteet.

Valvonta ja noudattaminen tapahtuvat lupa- ja mittausdatan perusteella. Viranomaiset järjestävät tarkastuksia ja seuraavat raportointia; määräyksiä rikottaessa voidaan määrätä korjaavia toimia, hallinnollisia seuraamuksia tai lupaehtojen muuttamista.

Päästörajoja sovelletaan useilla sektoreilla, kuten teollisuudessa, energiantuotannossa sekä vesien ja ajoneuvojen päästöissä. Päästörajojen kehitys on ollut tärkeä osa ilmanlaadun ja ympäristön tilan parantamista, mutta ne heijastavat myös taloudellisia ja teknisiä realiteetteja.