pääjakautumisen

Pääjakautuminen, tai pääjakautumisen periaate, viittaa valtionvallan jakamiseen kolmeen itsenäiseen toimielimeen: lainsäädäntö-, toimeenpanovaltainen sekä tuomiovaltainen. Tavoitteena on estää vallan keskittyminen, vahvistaa oikeusvaltioperiaatteen toteutumista ja lisätä demokratian vastuullisuutta ja vakautta.

Historian osalta periaate sai alkunsa valistusajattelussa, ja Montesquieu toi sen tunnetuksi teoksessaan The Spirit of the Laws. Se on vaikuttanut moniin perustuslakeihin ja oikeusjärjestelmiin ympäri maailmaa.

Käytännössä pääjakautuminen merkitsee, että lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomio­valta toimivat toisistaan erillään, mutta niillä on yhteisiä valvonta- ja tasapainomekanismeja. Lainsäätäjä säätää lait, hallitus ja presidentti (riippuen järjestelmästä) hoitavat toimeenpanoa, ja tuomioistuin valvoo lakien oikeellisuutta sekä yksilöiden perus- ja oikeuksia. Eri valtioissa on erilaisia malleja, kuten presidentiaalinen ja parlamentaarinen järjestelmä, joissa valta jakautuu eri tavoin, mutta periaatteen ydin säilyy.

Sovelluksia löytyy monista valtiojärjestelmistä. Suomen perustuslaki perustaa vallan kolmijako-opin sekä oikeusvaltioperiaatteen: eduskunta, hallitus ja tuomioistuin toimivat itsenäisesti, ja lisäksi riippumattomat viranomaiset sekä tarkastus- ja oikeussuojamekanismit varmistavat valvonnan.

Kriittisesti on huomautettu, että täydellinen pääjakautuminen on käytännössä haastavaa, sillä valtaa voi kiertää ja byrokratia sekä virastot voivat sekoittaa toimintoja. Silti pääjakautuminen muodostaa keskeisen perustan liberalistiselle valtio- ja oikeusvaltiokäsitykselle.