puhetyylissä

Puhetyylissä tarkoitetaan kieliopillisten ja retoristen piirteiden kokonaisuutta, jonka tavoitteena on jäljitellä puhuttua keskustelua tai tuottaa sen kaltaista vaikutelmaa. Puhetyyli on yksi kielirekistereistä, joiden mukaan kieli mukautuu tilanteeseen, osallistujille ja viestin tarkoitukselle. Se voi esiintyä sekä luonnollisessa puheessa että kirjallisessa tekstissä, jossa kirjoittaja pyrkii välttämään liian muodollista ilmaisua ja luomaan lähellä olevaa, vuorovaikutuksellista tunnelmaa.

Ominaisuuksiin kuuluvat epämuodolliset sanamuodot, lyhyet ja katkelmaiset lauseet, dialogin vaikutteet sekä toisto ja rytmin katkeilevuus. Puhetyylille tyypillisiä ovat myös puhekieliset ilmaukset ja slangit sekä mahdolliset korjaukset, epävarmuuden ilmaisut ja lähentävä vuorovaikutus. Käytössä ovat usein ilmauksia kuten no, siis, joo sekä suora puhuttelun osoittaminen. Kielenkäyttö voidaan rakentaa niin, että se muistuttaa keskustelua ja tukee osallistujien välistä yhteisöllisyyttä.

Käyttö ja funktio vaihtelevat: puhetyyli edistää läsnäolon tunnetta, helpottaa kontaktin luomista kuulijoihin tai lukijoihin ja vahvistaa vuorovaikutuksellista dynamiikkaa. Se näkyy sekä luonnollisessa puheessa että kirjallisissa teksteissä, joissa halutaan realistista, tunnistettavaa ääntä—esimerkiksi dialogipainotteisessa proosassa, haastattelu- ja reportaatiotekstissä sekä fiktiivisissä teoksissa, joissa kirjoittaja etsii autenttista ääntä.

Eroja muihin rekistereihin ovat epämuodollisuus ja spontaanisuus: kirjakielessä korostuvat viralliset rakenteet ja laajemmat virkkeet, kun taas puhetyylissä korostuu puhekielen vaikutelma, joka voi esiintyä sekä suullisessa että kirjoitetussa muodossa.

Esimerkki: "no, mitäs tässä — kerro vaan, mitä sulle kuuluu."