preservaatiostrategiat

Preservaatiostrategiat ovat suunnitelmia ja toimenpideohjelmia, joiden tarkoituksena on säilyttää arvokas aineisto, kohteet ja ilmiöt pitkällä aikavälillä siten, että niiden käyttökelpoisuus, merkitys ja identiteetti säilyvät. Ne huomioivat sekä fyysisen että digitaalisen säilyttämisen tarpeet sekä kontekstin ja dokumentaation säilymisen.

Ne koskettavat kulttuuriperinnön kohtaan sekä arkistoja, kirjastoja ja museoita että digitaalista tietoa ja ilmapiiriä. Preservaatiostrategiat rakentuvat toimialan tarkoituksesta, arvojen ja riskeiden arvioinnista, priorisoinnista sekä suunnitelmallisesta resursoinnista ja hallinnoinnista.

Keskeisiä elementtejä ovat arvon ja riskien kartoitus, säilytettävän aineiston valinta, sekä toimenpiteiden kohdentaminen. Toimenpiteet voivat olla ennaltaehkäiseviä (ympäristö, käsittely), säilyttämiseen tähtääviä (monistaminen, migraatio, emulointi) sekä dokumentointia ja valvontaa sisältäviä. Elinkaarimalli korostaa suunnittelua, toteutusta, seurantaa ja päivityksiä.

Digitaalisen säilyttämisen osalta yleisiä lähestymistapoja ovat bittien säilytys, tiedostomuotojen migraatio, emulointi ja monistus. Keskeistä on riittävä metadata, fidelity-tason varmistaminen ja järjestelmä- ja tiedonvalvonta. Suurin kehikko on OAIS-malli (Open Archival Information System) ja sen periaatteet sekä ISO-standardit (ISO 16363/ISO 14721).

Monet ohjeistukset ja standardit ohjaavat preservaatiota: UNESCO:n kulttuuriperinnön säilyttäminen, ICOMin konservaation periaatteet sekä NARA- tai Kansallisen arkiston käytännöt. Digitaalisen säilyttämisen yhteydessä käytetään usein kopiointia (LOCKSS/ CLOCKSS) sekä organisaation sisäisiä politiikkoja, vastuuita ja budjetointia.

Haasteita ovat teknologian nopea muutos, resursointi, oikeudelliset kysymykset ja aineiston luottamuksen säilyttäminen. Hyötyinä ovat riskien vähentäminen, parempi saatavuus ja pitkäaikainen tutkimustuki sekä kulttuuriperinnön säilyminen tuleville sukupolville.