postisiirtymämetalleista

Postisiirtymämetallit ovat joukko alkuaineita, jotka sijaitsevat jaksollisessa järjestelmässä siirtymämetallien ja metalloidien välissä. Ne sisältävät ryhmät 13, 14, 15 ja 16 (tunnetaan myös nimillä IIIA, IVA, VA ja VIA) ja niiden kevyemmät alkuaineet. Tyypillisesti näihin metalleihin kuuluvat alumiini, gallium, indium, tina, tallium, lyijy ja vismutti. Myös alkuaineita kuten pii, germanium, antimoni ja telluuri voidaan joskus luokitella postisiirtymämetalleiksi niiden ominaisuuksien vuoksi.

Näillä metalleilla on usein ominaisuuksia, jotka ovat puolivälissä todellisten metallien ja epämetallien välillä. Ne ovat yleensä pehmeitä, matalan sulamispisteen omaavia ja vähemmän sähkö- ja lämmönjohtavia kuin siirtymämetallit. Monilla postisiirtymämetalleilla on useita hapetusasteita, ja ne voivat muodostaa kovalenttisia sidoksia. Niiden kemiallinen käyttäytyminen vaihtelee merkittävästi ryhmästä ja jaksosta riippuen. Esimerkiksi alumiini on erittäin reaktiivinen, kun taas lyijy ja vismutti ovat suhteellisen inerttejä.

Postisiirtymämetalleilla on laaja valikoima teollisia sovelluksia. Alumiinia käytetään laajalti ilmailussa, rakentamisessa ja pakkauksissa sen keveyden ja lujuuden vuoksi. Tinaa käytetään juotoksissa ja pinnoitteissa. Lyijyä on käytetty akkujen valmistuksessa ja suojaavana materiaalina säteilyä vastaan, vaikka sen käyttöä on rajoitettu myrkyllisyyden vuoksi. Bismutti on osa joitakin lääkkeitä ja seostetaan esimerkiksi alhaisen sulamispisteen omaavien metallien valmistuksessa. Monet postisiirtymämetallit ovat myös tärkeitä puolijohteiden ja muiden elektroniikkakomponenttien valmistuksessa.