polymeeristä

Polymeeri on kemiallinen rakenne, jonka rakennuspalikoina ovat toistuvat monomeeriyksiköt. Kun nämä yksiköt liittyvät toisiinsa kovalenttisesti, syntyy pitkä polymeriketju. Polymeerit voivat olla luonnonomaisia, kuten selluloosa, tärkkelys, proteiinit ja DNA, tai keinotekoisia, joita valmistetaan teollisesti monomeerien polymeroinnilla.

Ominaisuudet riippuvat ketjun pituudesta ja rakenteesta: lineaariset, haarautuneet tai rihmämäiset järjestelyt sekä kristallisuuden aste. Pitkät, säännöllisesti järjestäytyneet ketjut voivat olla kestäviä ja lämpötilan suhteen stabiileja, kun taas epäjärjestäytyneet ketjut voivat antaa joustavuutta.

Polymeerien valmistuksessa korostuvat kaksi päämenetelmää: additiopolyeomerointi ja kondensaatiopolyeomerointi. Additiopolyeomeroinnissa monomeerit liittyvät toisiinsa ilman sivutuotteita; kondensaatiopolyeomeroinnissa syntyy pienempiä molekyylejä, kuten vesi, sivutuotteina. Esimerkkejä yleisistä keinotekoisista polymeereistä ovat polyeteeni (PE), polypropeeni (PP), polyvinyylikloridi (PVC), polystyreeni (PS) ja PET (polyesteri).

Polymeereillä on monia käyttökohteita muun muassa pakkauksissa, rakennusteollisuudessa, auto- ja tekstiiliteollisuudessa sekä lääketieteessä. Ympäristö- ja kierrätyskysymykset ovat tulleet keskeisiksi, sillä muovijätteet ja mikromuovit voivat vaikuttaa ekosysteemeihin. Vastauksia etsitään kiertotalouden ratkaisuista sekä biohajoavien tai kierrätettävien polymeerien kehittämisestä.