polymeeripohjainen

Polymeeripohjainen on termi, jota käytetään kuvaamaan aineita, materiaaleja tai järjestelmiä, joiden pääosaa muodostaa polymeri eli pitkäjänteisten molekyyliketjujen muodostama koostumus. Polymeeripohjaiset materiaalit voivat esiintyä yksittäisinä polymeereinä, polymeerimatrixina tai komposiitteina, joissa polymeerimatrix yhdistyy vahvikkeisiin kuten kuituihin tai muuhun lisäaineistoon.

Ominaisuudet riippuvat monomeerien koostumuksesta, keskimääräisestä molekyylipituudesta, jakaumasta sekä kytkennän määrästä eli crosslinkingista. Thermoplastiset polymeerit ovat sulatettavissa ja muovattavissa uudelleen, kun taas thermosetit muodostavat pysyvän, ei-sulavat verkon. Polymeeripohjaiset materiaalit ovat yleisesti kevyitä ja niillä on hyvä iskunkestävyys sekä kemillinen kestävyys, mutta ominaisuudet vaihtelevat suuresti lämpötilan ja rakenteen mukaan.

Tyyppejä ovat thermoplastiset polymeerit (esimerkiksi polyeteeni, polypropeeni, polystyreeni ja polykarbonaatit), elastomerit sekä thermosetit (kuten epoksit ja polyuretaanit). Biopohjaiset ja biopohjaiset sekä biohajoavat polymeerit, kuten PLA ja PHA, ovat kasvattaneet roolia. Lisäksi polymeerimatriksiin lisätään vahvikkeita, kuten lasi- tai hiilikuituja, jolloin syntyy polymeerikomposiitteja.

Käyttökohteita ovat pakkaukset, auto- ja rakennusteollisuus, elektroniikka, lääketiede sekä päällysteet ja liimat. Ympäristönäkökulmasta keskeisiä kysymyksiä ovat kierrätettävyys, jätteen käsittely sekä mikromuovien muodostumisen ehkäisy. Tulevaisuudessa pyritään lisäämään kierrätettävyyttä ja biopohjaisia vaihtoehtoja sekä parantamaan koko elinkaarihallintaa.