molekyylipituudesta

Molekyylipituudesta viitataan yleisesti molekyylin koon ja muodon kuvaamiseen. Se ei ole yksittäinen luku, vaan riippuu käytetystä määritelmästä ja mittausmenetelmästä sekä molekyylin konformaatiosta.

Vakiintuneita määritelmiä ovat van der Waalsin säde, kovalenttinen säde tai ionisäde sekä hydrodyynaaminen säde, joka vastaa liuoksessa havaittavaa koon vaikutusta molekyylin liikkeeseen. Myös topologinen pituus ja konformaatio voivat erota suuresti riippuen olosuhteista.

Tutkimusmenetelmistä röntgen-diffraktio ja elektronimikroskopia tarjoavat atomi-tasoista tai mikroskooppisen kokoista rakennetta kiinteässä tilassa. Dynaaminen valohajonta (DLS) antaa liuoksessa havaittavan hydrodynaamisen säteen. Pienkulman diffraktio- ja neutronisäteilyn hajonta (SAXS/SANS) puolestaan kuvaa kokonaiskoon ja muodon vaihtelua epäorgaanisissa ja orgaanisissa aineissa sekä suspensioissa.

Molekyylipituudella on merkitystä useissa ilmiöissä, kuten diffuusion nopeudessa, läpäisykyvyssä, reaktiokäyttäytymisessä ja erottelussa. Pienemmät molekyylit liikkuvat helpommin ja erottuvat eri tavoin kuin suuret, monimutkaiset rakenteet. Toisaalta suuremmat biomolekyylit ja makromolekyylit voivat olla suunniteltuja ja toimia vain tietyn muodon tai kokonsa puitteissa.

Yhteenvetona molekyylipituus ei ole yksikäsitteinen käsite; sen tulkinta riippuu määritelmästä, mittausmenetelmästä sekä molekyylin konformaatio- ja ympäristötekijöistä.