polttotekniikoiden

Polttotekniikat tarkoittavat keramiikan poltossa käytettyjä menetelmiä, joiden tarkoituksena on kiinnittää savi ja kypsyttää lasitteet sekä saavuttaa tarvittava kestävyys. Polttaminen tapahtuu yleensä polttouunissa, jossa lämpötilaa ja polttotilan ilmastoa säädetään tarkasti.

Yleisimmät polttotekniikat ja -ilmastot ovat oksidatiivinen polttaminen (runsas happi) sekä reduktiivinen polttaminen (rajoitettu happi). Näillä prosesseilla lasitteiden väreihin ja pintaan tulee erilaisia efektejä. Muita tekniikoita ovat puupoltto, suolapoltto ja soodapoltto sekä raku-polttaminen, jolla saavutetaan nopeita lämpötilamuutoksia ja ominaisia pinnan ilmeitä.

Polttotekniikat toteutetaan eri uuneissa: sähköuuneissa, jotka tarjoavat tasaisen lämmön, sekä perinteisissä puu- tai kaasupoltto-uuneissa. Eri uunit ja polttotavat vaikuttavat lopulliseen väriin, pintaan ja mahdollisiin pinnan epäjatkuvuuksiin.

Polttopolttojen lämpötilat vaihtelevat: matala poltto noin 1000–1100 °C, keskitaso noin 1100–1250 °C ja korkea poltto yli 1250 °C. Eri tekniikoiden yhdistelmät antavat laajan valikoiman värejä, lasitteiden kirkastumista sekä pintakuvioita.

Historia ja käyttöala: Polttotekniikat ovat olleet keskeisiä keramiikan kehityksessä eri kulttuureissa, ja ne heijastavat sekä teknisiä että taiteellisia tavoitteita. Nykyään niiden hallinta on keskeistä keramiikan koulutuksessa ja työpajoissa.