polarisaattoreista

Polarisaattorit ovat optisia suodattimia, jotka päästävät lävitseen vain valon tietyn polarisaation suunnan. Niitä käytetään hallitsemaan valon polarisaatiota, vähentämään heijastuksia, parantamaan kontrastia sekä lisäämään mittausten ja kuvien luotettavuutta.

Perusperiaate perustuu lineaariseen polarisaatioon. Lineaarinen polarisaattori antaa suurimman läpäisyn, kun valon polarisaatio on samansuuntainen sen transmittaation akselin kanssa. Jos kulma on θ, läpäisevä intensiteetti noudattaa Malus’n lakia: I_out = I_in cos^2 θ. Erottelukyky (extinction ratio) kuvaa, kuinka hyvin laite estää ei-toivottua polarisaatiota.

Tyypit: Lineaariset polarisaattorit sallivat lävitseen vain yhden lineaarisen polarisaation suunnan. Usein niitä käytetään yhdessä toisen elementin kanssa, esimerkiksi puoliaaltolevyn (quarter-wave plate) kanssa, jolloin voidaan muuntaa lineaarinen polarisaatio kiertopolarisaatioksi tai luoda kiertopolarisaatiota yhteenottojen hallitsemiseksi. Tällaisia yhdistelmiä hyödynnetään sekä tutkimuslaitteissa että valokuvauksessa.

Materiaalit ja rakenne: Yleisimmät lineaariset polarisaattorit ovat dichroic-kalvot (esim. Polaroid-tyyppiset kalvot), sekä erilaiset hila- tai lasi-polarisaattorit (esim. Glan–Taylor, Wollaston). Infra- ja erityissovelluksissa käytetään myös verkkopolarisaattoreita (wire-grid) sekä muita kierrätettävyyttä ja laajuutta varten tarkoitettuja rakenteita.

Sovellukset: Polarisaattoreita hyödynnetään valokuvauksessa poistaa heijastuksia ja parantaa taivaan kontrasteja, LCD- ja näyttötekniikassa sekä spektroskopiassa, ellipsometriassa ja monissa mittausmenetelmissä, joissa polarization on oleellinen suure. Niiden oikea valinta ja asettelu vaikuttavat järjestelmän suorituskykyyn ja tulosten luotettavuuteen.