pitsingukorroosiooni

Pitsingukorroosio on paikallinen korroosion muoto, jossa metallin pinnalle muodostuu pieniä, syviä koloja. Se on erityisen ongelmallinen, koska kolot voivat kehittyä nopeasti ilman suurta pinnallista vauriota, mutta ne heikentävät rakenteen lujuutta ja voivat johtaa vuotoihin tai rajujen ritilöiden epätiiviyteen.

Prosessi koostuu kahdesta vaiheesta: aloituksesta ja etenemisestä. Aloitus tapahtuu, kun passiivinen oksidikerros rikkoutuu paikallisesti kloridi-ioneiden tai muiden aggressiivistenionien vaikutuksesta, usein naarmun, epäpuhtauksien tai crevice-ympäristön seurauksena. Tämän jälkeen muodostuu anodinen alue, jossa metallia liukenee, ja paikallinen elektrolyyttinen solu ylläpitää muodostuvan kolon kehitystä. Eteneminen etenee, kun kolo kasvaa ja ympäröivä pinta pysyy passiivisena tai repassivointi on estetty, jolloin kolot syvenevät ja niiden suu pysyy pienestäkin johtavasta ympäristöstä huolimatta aktiivisena.

Yleisimmät kohteet ovat passivoituvia metalleja, kuten ruostumaton teräs, alumiini ja joidenkin kupariseosten sekä sinkittyjen terästen yhdistelmät. Ilmasto- ja vesistöolosuhteet, joissa kloridi-ionit ovat runsaita (merivesi, suolaliuokset), sekä neutraali tai lievästi haponen pH, lämpötilan nousu ja kitkallinen crevice-ympäristö edistävät pitsingukorroosiota. Se on erityisen pitkäkestoista ja vaikeasti hallittavaa, koska korjaaminen vaatii usein laajempaa tarkastelua ja materiaalin tai ympäristön uudelleen suunnittelua.

Tunnistamiseen käytetään elektrochemicalisia menetelmiä, kuten syklisiä polarisaatiokokeita, sekä mikroskooppisia tutkimuksia (SEM) ja metallografista analyysiä. Ehkäisyssä huomio kiinnittyy materiaalivalintaan, passivaation ja suojausten vahvistamiseen, crevice- ja kontakti-pintojen minimointiin sekä ympäristön korjaamiseen: kovat pinnoitteet, inhibiitit, pintavahvistukset ja kunnossapidon säännöllinen seuranta.

---