perustuvaisuuteen

Perustuvaisuus on epistemologinen teoria siitä, miten tieto ja oikeutus rakennetaan. Väitetään, että osa uskomuksista toimii perustuksina: ne ovat itsestään päteviä tai muuten saavat pätevyyden ilman että niiden oikeutus riippuu muista uskomuksista. Näiltä perususkomuksilta muut uskomukset ovat oikeutettuja inferenssien kautta.

Historian tausta: Ajatus esiintyy varhaisen modernin filosofian kahinassa Descartesin epäilyn yhteydessä. 20. vuosisadalla kehittyi klassinen perustuvaisuus, johon liittyvät myös reliabilismi sekä Reformed-epistemologia. Esimerkiksi Alvin Plantinga on tuonut käsitteeseen “properly basic beliefs” -käsitteen, jolla pyritään selittämään, millaiset uskomukset voivat oikeuttaa muita ilman täsmällistä peräkkäistä perustelua.

Keskeiset ideat: Perustukset voivat olla itsestään päteviä, havaintoihin perustuvia tai muuten luotettavien kognitiivisten prosessien tuloksia. Muut uskomukset ovat oikeutettuja näiltä perustuksilta. Regressi-ongelma on keskeinen kritiikin kohde: oikeutus ei saa vaatia loputonta sarjaa perusteita. Eri suuntauksissa korostetaan erilaista perustuksen luonnetta: sisäistä varmuutta, luotettavuutta tai hyvin perusteltuja “properly basic” -uskomuksia.

Kritiikit: On kiistanalaista määritellä, mitkä uskomukset ovat perusperustuksia; regressi- ja koherenssikysymykset ovat haasteita. Lisäksi joidenkin mielestä perustuvaisuus ei yksin ratkaise kaikkia tietoteoreettisia ongelmia.

Nykytila: Nykykeskustelussa perustuvaisuus esiintyy sekä itsenäisenä että hybridi- tai koherentistisen lähestymistavan osana. Monet tutkijat pitävät sitä edelleen relevanttina osana tietoteoreettista keskustelua, vaikka koherentismi ja reliabilismi sekä Reformed-epistemologia täydentävät sitä.