peptidecouplingissa

Peptidiliitoksessa tarkoitetaan amide-sidoksen muodostamista kahden aminohappopohjaisen fragmentin välillä, jonka avulla peptidiketjut rakennetaan. Prosessi perustuu karboksyyliryhmän aktivointiin ja toisen fragmentin aminoryhmän nukleofiiliseen hyökkäykseen, jolloin peptide-sidos syntyy ja sivutuotteet vapautuvat.

Yleisesti on kaksi päämenetelmää: ratkaisupeptidiliitos ja kiinteäfaasinen synteesi. Aktivointi tapahtuu käyttämällä reagoijia kuten DCC tai DIC, usein HOBt:n tai HOAt:n kanssa. Nykyisin yleisimmin käytettyjä aktivoijia ovat HATU, HBTU, PyBOP sekä EDC/HOBt, jotka tarjoavat tehokkaan liitoksen ja pienemmän racemisaation riskin.

Niin SPPS:ssä kuin perinteisissä menetelmissä käytetään suojaus- ja deprotektioreja. Yleisimmän Fmoc-suojauksen yhteydessä N-terminus on suojattu Fmoc-ryhmällä ja sivuketjut tBu-ryhmillä; deprotektio tapahtuu piperidin avulla. Boc-strategiassa N-terminus on suojattu Boc-ryhmällä ja deprotektio happamissa olosuhteissa (esim. TFA). Solu- ja liuottimissa käytetään usein DMF, NMP tai DMSO. Varsinkin vaikeissa sekvensseissä voidaan tarvita kaksinkertainen liitos varmistamaan täydellinen konversio.

Laadunvarmistuksessa käytetään esimerkiksi Kaiser-testin kaltaisia analyyseja vapaan aminoryhmän määrän määrittämiseksi. Peptidiliitos on keskeinen menetelmä bioteknologiassa, lääketieteessä ja kemian tutkimuksessa, ja sitä kehitetään jatkuvasti suurempien ja monimutkaisempien peptidiyhdisteiden synteesin tarpeisiin.