passivoinnin

Passivointi on kemiallinen ja elektrochemiallinen prosessi, jossa metallin pinnalle muodostuu tiheä, suojava oksidikerros. Kerros estää tai hidastaa korroosiota ja pidentää materiaalin käyttöikää erityisesti kosteissa ja hapteisissa ympäristöissä.

Yleisimmät kohteet ovat ruostumaton teräs sekä muut tekniset metallit, kuten alumiini ja titaani. Passivointi parantaa pinnan kemiallista stabiilisuutta ja tekee siitä vastustuskykyisemmän epäpuhtauksille sekä veden aiheuttamalle syöpymiselle.

Mekanismina tiivis oksidikerros rajoittaa veden ja ionien pääsyä metalliin. Esimerkiksi ruostumattomassa teräksessä pinnalle muodostuu kromioksidia, mikä antaa pinnalle passiivisen kuoren ja suojaa sitä korroosiolta. Kerroksen paksuus on tyypillisesti erittäin pieni, mutta tarvittavien olosuhteiden vallitessa se pysyy riittävän vakaana.

Menetelmät: kemiallisessa passivoinnissa käytetään liuoksia, jotka poistavat pintaan kertyneet epäpuhtaudet ja edistävät passiivikerroksen muodostumista. Elektrochemiallisessa passivoinnissa metalli pidetään anodina elektoliittiympäristössä ja oksidikerros kasvaa sähköisesti. Nykyään suositaan ympäristöystävällisiä liuoksia sekä kromi(VI)-vapaita vaihtoehtoja.

Arviointi ja standardit: passivoinnin onnistumista mitataan esimerkiksi pinnan puhtauden sekä korroosionkestävyyden paranemisen perusteella. Kansainväliset standardit (esimerkiksi ISO- ja ASTM-standardeihin liittyvät testit) ohjaavat menettelyjä, tulkintoja ja hyväksyttäviä raja-arvoja.

Rajoitteet: passivointi ei ole pysyvä ratkaisu; kerros voi vaurioitua mekaanisen käsittelyn, iskutilanteiden tai äärilämpötilojen seurauksena. Siksi passivointi vaatii huoltoa ja soveltuvissa käyttökohteissa säännöllistä uudelleenjatkamista.