panpsykistisiä

Panpsykismi on filosofinen näkemys, jonka mukaan tietoisuus tai kokemukselliset piirteet ovat todellisuuden perusominaisuuksia. Sen mukaan kaikilla aineen osasilla on jonkinlainen mielentila- tai kokemuksellinen ominaisuus – ei pelkästään ihmisillä tai eläimillä, vaan kaikessa olevassa aineessa. Tämän näkemyksen mukaan tietoisuus on olennainen osa todellisuutta, ei erillinen ilmiö, joka syntyy vasta monimutkaisista järjestelmistä.

Muunnelmia panpsykismissä ovat konstitutivinen panpsykismi ja panexperientialismi. Konstitutivinen panpsykismi väittää, että tietoisuus on osa aineen perusolemusta. Panexperientialismi puolestaan painottaa, että myös pienimmillä fyysisillä osasilla on kokemuksellisia ominaisuuksia, ja kokonaisuuden kokemus nivoutuu näiden mikrobiasteiden yhteistoiminnan kautta. Joissain keskusteluissa käytetään myös kosmopsykismin käsitettä, jonka mukaan koko maailmankaikkeus voi olla kokemusperäinen kokonaisuus.

Historia ja tausta ulottuvat antiikin filosofiaan sekä varhaiseen moderniin ajatteluun. Anaxagoras viittasi mielen kaltaiseen voimaan, joka ohjaa kosmosta. Lehinizin monadologiaa sekä Whiteheadin prosessifilosofiaa käytetään usein nykyisen panpsykismin kantavina painoina. 2000-luvulla panpsykismi on saanut uudelleen huomiota, ja sen puolustajat, kuten Galen Strawson ja Philip Goff, ovat kehittäneet sen nykyfilosofian kontekstiin.

Kritiikkiin kuuluu yhdistämisen (kimppuun kietoutuvan kokemuksen syntymä) ongelma: miten pienimpien kokemuksellisten ominaisuuksien yhteensidonta johtaa kokonaisvaltaiseen tietoisuuteen? Monet tutkijat katsovat, ettei panpsykismi vielä tarjoa vankkaa tieteellistä todisteista, eikä se ole vakiintunut osaksi neurotieteen tai fysiikan suoraa kehystä.

Nykytilassa panpsykismi on aktiivinen keskustelunaihe metafysiikassa ja tieteenfilosofiassa. Sen kannattajat näkevät sen potentiaalina selittää tietoisuuden perimmäisiä kysymyksiä, kun taas kriitikot muistuttavat puutteellisesta todisteesta ja koetettavuuden haasteista.